lauantai 15. joulukuuta 2007

Tihkusadetta ja joulun valmistelua


Sää se meni sitten taas ihan tuhnuiseksi ja pakkaset on taakse jääneitä. Lenkille mentiin tänään monessa osassa koska vein koirat yksin lenkille kun Harry joutui olemaan joulupukin apulaisena. Ensin lähdettiin Turrin ja Lotan kanssa metsään. Ihana katsella Lottaa tuolla metsässä on niin nätti kun painelee korvat hulmuten sammalikossa. Turrikin oli iloinen kun oli seuraa mukana. Seuraavana pääsivät sitten lenkille Bella ja Diwa yhdessä, otin käyttöön sellaisen "vyön" jossa on koukku edessä, johon voi kiinnittää hihnan ja toinen koira oli sitten siinä vyötärölläni kiinni ja toinen kulki toisessa hihnnassa. Oltiin vain noin satakertaa sotkussa, mutta lenkki tuli tehtyä. Sitten viimeisenä oli Lunan vuoro joka tepasteli ylväästi lienkille ja sai kaiken huomion minulta ja oli niin onnellinen. Sitten koirat ryhtyivät avustamaan Harryä saunan lämmityksessä, kylpyvesi on maiseteltava, että on hyvän makuista ja tottahan Luna kävi koe saunomassa heti kun vain ovesta pääsi livahtamaan istui lauteilla selkä suorana.




Lenkin jälkeen väsyttää



Nukuttaa



Lotta ja nalle



Söpöliini



Valova silmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti