perjantai 25. tammikuuta 2008

Kiva ilta


Entzo 11 kk oli lähettänyt ihania kuvia itsestään meidän tytöille. On siinä sellainen hurmuri kasvamassa, että leotyttöjen päät kyllä menevät ihan pyörälle.



Hau hau tytöt


Meillä kävi tänään eräs perhe tutustumassa leonberginkoiraan rotuna, heillä oli kolme pientä lasta mukana, ja oli hienoa katsoa kuinka kärsivällisesti ja ystävällisesti Bella antoi lasten tutustua itseensä. Minusta on aivan mahtavaa kun ihmiset, jotka harkitsevat koiran ottamista haluavat tutustua rotuun ennen päätöksen tekoa ja käyvät katsomassa ihan ihka oikeaa leonberginkoiraa. Tämä osoittaa ihmisiltä vastuuntuntoisuutta ennen päätöksen tekoa. Varsinkin kun harkitaan ison koiran ottamista on hyvä selvittää minkälaista on elää isonkoiran kanssa. Minusta on tosi hienoa kun saa kertoa omasta rodustaan ihmisille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti