maanantai 31. maaliskuuta 2008

Ensimmäiset askeleet


Nyt on sitten ensimmäiset oikein viralliset askeleet otettu, pienillä horjuvilla jaloilla, kaikki pennut ovat kokeilleet jalkojen kantavuutta ja ihan vähän pitää vielä harjoitella tuota askellusta, vielä ei oikein tahdo saada askelta ulos.Pennut ovat luvanneet harjoitella oikein ahkerasti, että voivat sitten juosta teitä vastaan kun tulette heitä tapaamaan. Pikku hiljaa alamme myös suunnitella tuon kiinteän ruuan opetteluun alkamista.Pennut tarvitsevat niin paljon ruokaa, että alkaa tuo Bella-äiti olla kovilla. Kyllä maitoa riittäisi kun vain hermot kestää näyttää Bella tuumivan. Tänään täyttelin myös noita rekisteröintipapreita, jotta ovat sitten valmiina postitettaviksi. Kaikille pennuille on sitten löytynyt ihan oma nimikin. Pojat saavat nimensä saksalaisten sukujuuriensa mukaan ja tytöt taas saavat italialaiset nimet. Nimiä valitessani olen pyrkinyt valitsemaan sellaisia nimiä, mitä voidaan käyttää koiran kutsumanimenä tai tietysiti jokainen voi omalle koiralleen antaa minkä nimen haluaa.



Maasta se pienikin ponnistaa..

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Suomen talvi on lyhyt


Voi melkein sanoa lumi tuli lumi meni ja siinä se taas talvi oli. Rapaiset koirat kyllä tänään muistuttivat minua siitä, että lumet ovat sulaneet, kun tuo rapaisten koirien lauma syöksyi sisälle niin kun oli käyty pesulla sai seuraavan puoli tuntia pestä kylpyhuoneen seiniä, rapaa oli lähes kattoon asti. Pienokaiset eivät moisesta vielä tiedä mitään, niiden suurin tapahtuma taitaa olla kun Bella-äiti tuo maitoa lapsille. Kynnet on taas kertaalleen saatu leikattua, on se niin tarkkaa puuhaa kun ne ovat niin pieniä. Lapset on punnittu ja kaikki olivat tänäänkin saaneet painoa lisää, mikä on hyvä sillä muutei ei kasva isoksi leonbergiksi. Kohta aloitetaan sitten opettelu kiinteään ravintoon se jännittää minua kovasti, miten alkaa sujumaan koko homma. Isoiltakin koirilta leikattiin tänään kynnet ja se oli sitten huomattavasti helpompaa puuhaa.



Miten minä tähän tupsahdin eihän tämä ole pentulaatikossa, muutama pentu uskalsi tänään kiivetä pois pentulaatikosta.



Tuoksuu hyvälle



Kohta minä kävelen uskokaa vaan



Kauniita unia meidän uusiin koteihin me nähdään unta teistä te uudet iskät ja äipät.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Siirrytään kesäaikaan


Kuuntelin tuossa TV:stä, että eläintenkin unirytmi voi seota tuosta kesäaikaan siirtymisestä, katsotaanpa sitten ensiyönä miten sekaisin mahtaa mennä nuo ruokailurytmit pennuilla, no luulen kuitenkin että niillä on ihan oma rytminsä minkä määrää pikku masut. Bella ainakin tietää koska pennuilla on ruoka-aika, koska aina hieman ennen kuin pennut heräävät Bella tahtoo pentuhuoneeseen ja siihen pentulaatikon viereen Bella sitten jää odottamaan koska vinkuminen alkaa. Pentujen varaajat saivat tänään ensimmäisen pentutiedotteen, missä kerroin heille yleisiä asioita pentujen voinnisa ja  mm. tulevista vierailuista pentujen luo jne.toivottavasti heille on asiasta hyötyä. Jos joku on kiinnostunut tuosta pentutestauksesta niin Koira-lehdessä oli juttu aiheesta. Pihan siivoustakin harrastettiin hieman ja lumen alta paljastuu meidän saunapuiden lisäksi monen moista tavaraa, on vähän kuin aarteen etsintää harrastaisi.



Diwa oli löytänyt hienon laudan kappaleen mitä ylpeänä minulle esitteli.



Seuraavaksi Diwa löysi jalkapallon ja sen olisi Lottakin halunnut löytää. Mutta mikä on Diwan niin se on Diwan.




Ei vois vähempää kiinnostaa sun pallos tuumii Lotta



Nuo nuoret ne jaksaa reuhoa viitsisiköhän mennä leikkimään tuon Lotan kanssa.



No nyt on Lotalla hyvä mieli kun se voitti minut.


Pikkuiset kakkatykkini eivät tänään ole tehneet mitään muuta kuin pyykkiä ja kasvaneet taas hieman suuremmiksi.Bella paran tissit ovat ihan punaiset kun niitä niin kovin riuhdotaan. Mutta maidon täytyy olla hyvää, koska niin onnellisen näköisiä pennut ovat kun nukahtavat siihen Bellan kylkeen.



Ei pääse äiti karkuun kun mä pidän sen jaloista kiinni



Äipällä on kiva häntä ja pehmoinen



Mamma kiltti siirrätkö hieman tuota minun vauvaani sivuun, että en vain astu sen päälle kun nousen tästä ylös.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Niin kaunis päivä tänään


Ompa ollut ihana päivä tänäänkin. Aina kun pennut ovat nukkuneet on joku isoista leoista päässyt lenkille. Lenkkeily on piristänyt minuakin kovasti. Leikattiin hieman isojen leojen tassukarvoja tänään kun olivat päässeet niin pitkiksi. Minusta tuntuu kuin tuo Lottakin olisi kasvanut niin isoksi tässä ihan huomaamatta, tuolla se istuu rivissä muiden kanssa öljysäiliön katolla ja seuraa pihan ja lähiympäristön tapahtumia. Bellakin sai pienen hetken olla tänään vapaana pihalla kavereiden kanssa ja se piristi Bellaa selvästi, ruokakin maistui  paremmin. Bella sai tänään lettuja kun ne ovat Bellan herkkua ja ruokahalu on hieman kadoksissa (saivat muutkin koirat), tehtiin oikein täysmaitoon, jotta olisivat ravitsevampia. Harrykin söi muutaman koiranletun, no suotakoon hänellekkin pieni herkku hetki. Tässä kun on ollut aikaa kaikkea miettiä, niin olen huomannut, että on hienoa kun on sellaisia ystäviä jotka jaksavat välittää ja neuvoa ja tukea näissä uusissa asioissa, sillä monta kysymystä on syntynyt jo näiden viikkojen aikana ja kun itse on epävarma on hienoa kun saa kääntyä sellaisten ystävien puoleen jotka ovat jo useasti kokeneet tämän syntymänihmeen ja osaavat neuvoa ja tukea.



Kaksin aina kaunihimpi



Turvallisesti yhdessä



Sisko ja sen veli



Ei ole mulla ystävää, yksin vaan maata saa



Kukaan ei tule mun viereen, mut mä en välitä mä vaan nukun



Voi  meidän pikkuista poikaa.



NÄLKÄ

torstai 27. maaliskuuta 2008

Lumitöissä


Tänään päästiin tekemään tosiaankin lumitöitä ja mieleen tuli että onkos nyt tulllut talvi kevään keskelle ja kuinkas nyt laitetaan pesä linnuille. Koirat kyllä olivat innoissaan kun olin pitkästä aikaa heidän kanssaan pihalla peuhaamassa, ovat haukkuparat jääneet nyt vähemmälle huomiolle. Diwalla oli hieno keppi, mitä heti tultiin näyttämään mammalle. Lotta kurkisti taskuun olisikohan jäänyt yhtään namia taskun pohjalle ja Lunakin seurasi silmätarkkana mitä puuhattiin. Turrin kanssa tehtiin pieni lenkki ja Turrin ontuminen on aika pientä tosin nyt loppuivat lääkkeet ja täytyy keskustella uudelleen lääkärin kanssa. Meidän pikku riiviöt nukkuivat kun me ehdittiin tehdä tätä kaikkea. Varasin tänään myös pentutestausajan ja testaus on samana päivänä kun pennut täyttävät 7 viikkoa.



Diwan hieno keppi



Minun kasvattajani on kirjoittanut pentukansiion Lotta ei saa syösä lunta, mutta ei hän varmasti koskaan ole maistanut Suomalaista lunta.



HÖH otitsä nyt musta kuvan?



Mitä nyt mä vain maistoin sitä lunta.



Huomio kaikki tiellä kävelee ihminen!



Tässä perhepäivällinen, mutta minne unohtuivat ruokailutavat, ei kait  ruokapöydässä ihan nukkua saisi. Pieni sininen poika kuiskaa äipälle salaisuuden.


Das Aller Erste Wurf an Beluna Kennel ist also geboren ; Sechs gutaussehende Rüden und Drei wunderschöne Hündinnen. Welpen sind Meistern beim saugen und von Mama Bella wird Gräfte verlangt um Alle kleine Welpen satt zu bekommen. Die Welpen sind munter und laut auch. Wenn sie Mal hunger haben, hört man es deutlich und sie müssen schnell was zum saugen bekommen. Bella ist auch wohlauf

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Pennut täyttivät yhden viikon


Niin on pentujen ensimmäinen viikko takanapäin, täytyy sanoa, että on siinä puuhaa poikineen ja ehkä hieman univelkaakin kertynyt, mutta minä olen kuitenkin vaikka väsynyt niin, niin onnellinen noista ihanista palleroista.Tänään vaaka näytti, että pieninkin pentu oli saavuttanut yhden kilon painon ja suurin pentu painoi jo 1,4 kg muut sillä välillä. Ulkona on ollut tuulta ja tuiskua mutta sisällä pentuhuoneessa ihanan lämmintä. Vaikka Harry hankki minulle television pentuhuoneeseen öideni iloksi niin kyllä kaikista hauskinta ohjelmaa on se mitä saa seurata laatikon reunan yli. Tässä muutamia 1 viikkois kuvia.



Kauniita unia



Unilelu se olla pitää



Ryhmähalit



Tälle pennulle on ehdottomasti hankittava tulevaan kotiin nalle



Väsyttää niin että täytyy vähän venytellä



Minun vuoro olla lohikäärmeen kanssa



Minäkin painoin tänään jo yhden kokonaisen kilon.



Pennut sikin sokin.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Ja pentulaatikko raportoi


Taas yksi päivä takanapäin, tänään me ollaan syöty tissiä ja sitten me ollaan kasvettu ja me osataan jo kakatakkin, pieniä pötkylöitä ja sitten me osataan huutaa kuin palosireeni ja se tatkoittaa äiti tissit tänne ja HETI ja sitten me osataan repiä Bella parkaa tisseistä. En tiedä olisiko Bellalla ollut helpompaa kuitenkin silloin kun pennut olivat vielä masussa, kun näyttää, että saalistava piraija lauma aina hyökkäää Bellan kimppuu ja aikoo syödä Bellan kokonaan. Kun yksi pentu herää se tarkoittaa, että kaikilla on hirvittävä nälkä. Kärsivällisesti Bella kuitenkin "nauttii" äitiydestään. Mutta välillä pitää päästä jo hieman huilimaan on ne niin kiihkeitälapsosia. Yllättäen olen ottanut muutaman kuvan.



Äidin kainalossa, kirjava poika



Vihreä poika ja uninalle



Pylly vasten pyllyä PUM PUM



Sininen poika unten mailla.



Tämä lohikäärmesänky on tosi suosittu.



Tätä voi kutsu yhteiseksi perheateriaksi.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Hyvää pääsiäistä kaikille ja kiitos



Herzlichen Glückwunsch!!!


:applaus: Alles, alles Gute der kleinen Familie und eine schöne Zeit wünschen von :love: die Bernburger:d4:


 


 


Hyvää pääsiäsiäistä Belunan Kennelistä kaikille, en ole ehtinyt kenellekkään- lähetellä pääsiäistervehdyksiä, joten kiitos kaikille jotka meitä muistitte. Lisään tähän saamiani tervehdyksiä kun taas ehdin.

KAIKKI PENNUT VARATTUJA


Eilen tietoliikenneyhteysongelmia, joten en päässytkään antamaan raporttiani laatikon reunalta.  Eilen meillä leikattiin pentujen kynnet ensimmäistä kertaa ja oli se tarkkaa puuhaa voi hyvä tavaton, meinasi ihan hiki tulla. Eilen ensimmäiset pennut saavuttivat yhden kg virstanpylväään ja muutkin ovat 900 g lukuun ottamatta pienintä poikaa joka on hieman yli 800 g. Ihana seurata kun pennut kasvavat ja vauhti senkun kiihtyy. Nyt ei voi pitää pentulaatikon ovea auki koska pennut ovat keksineet että siitä voi helposti "pudottautua" 5 cm ja silloin ollaan lattialla ja silloin se vauhti vasta alkaa kiihtymään. Bella ei oikein vieläkään ole samaa mieltä siitä missä pentujen pitäisi asustaaa vaan käy monta kertaa päivässä tarkistamassa pesäkolot ja miettimässä mihin hän pennut siirtäisi. Tästä asiasta me ollaan vahvasti eri mieltä, nimittäin olen selvittänyt, että pennut eivät tosiaankaan halua muttaa pihalle -10 asteen pakkaseen.



Valkoinen tyttö on löytänyt nukkumapaikan lohikäärmeen sylistä



Tässä ruskea poika ja valkoinen tyttö emon hellässä huomassa



Emon takajatkin käytössä



Seuraa johtajaa suoraan lohikäärkeen alle.



Kiva kaveri tuo lohikäärme



Yksi on taas jossain piilossa.