keskiviikko 13. elokuuta 2008

Ilta hurahti


Tänään meillä oli ohjelmassa lapsellista aikuisten ohjelmaa, meidät oli kutsuttu naapurin Jessen nimipäiville ja koirat eivät päässeet mukaan ollenkaan. Tosin koirat varmasti kuulivat äänemme vaikka meitä ei ihan näkynytkään. Alku illasta koiria harjattiin Lotalla on karvanvaihto viikot menossa uusi karva on ihan eri väristä kuin nyt lähtevä karva. Turrilla oli myös harjausvuoro, mutta Turri  itse oli sitä mieltä, että jos konttaa pöydän alle niin mamma ei ainakaan löydä ja melkeimpä siinä onnistui kun ei taipunut vanha polvi millään pöydän alle. Minä olen luultavasti hajoamassa kappaleiksi, ensin oli selkä ja sitten tuli polvi ja viimeisenä asiana pää juuttui väärään asentoon, sunnuntaina kuului vain niksahdus ja siinä pää oli ei voinut liikuttaa oikealle eikä varsinkaan vasemmalle, aamulla ei voinut pestä hiuksia koska ei voinut laittaa alaspäin. Kävin tänään työterveyshuollossa ja luultavasti joku fasettinikama on luistanut osittain pois paikoiltaan ja nyt minulla on kauluri kaulassa, jotta saataisiin paine laskemaan ja nikama takaisin paikoilleen. Perjantaina menen seuraavan kerran saamaan hoitoa ja toivottavasti saadaan pää oikeaan asentoon. Illalla KePoni ajeli nurmikon ja koirat olivat sitä mieltä, että joku on vienyt meidän heinäpellon, mitä nyt syödään.



äidin kasvimaassa raperperin alla ...............



meiltä on varastettu heinäpelto tuumii Milana.


Pontuskin soitteli kuulumisiaan ja Pontus pnteva oli kasvanut kovasti ja hampaat olivat vaihtuneet ja pentukarvakin oli alkanut vaihtua uuteen hienoon turkkiin. Pontus oli Kassun kanssa iltalenkillä Nada taas soitteli ja kertoi näyttelysuunnitelmistaan ja Moose oli lähettänyt hienon kuvan missä Moose istui sohvalla, oli tainut poika oppia ihan uuden asian mistä mami varmasti oli hyvin ylpeä.Kävin laittamassa tiput äsken yö puulle ja tiput ovat saaneet ensimmäisen ortensa eilen ja aamulla yksi keltainen ja yksi ruskea tipu istuivat orrella.



Tipujen hieno uusi orsi.



pip pip pip piip (= hyvää yötä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti