perjantai 22. elokuuta 2008

Milana ja Max ryhtyivät laivakoiriksi


Eilen illalla merirosvot rantautuivat meidän kotiin ja kaappasivat Maxin ja Milanan mukaansa.



Sitten matkustettiin Beluna ambulanssilla kohti merirosvojen leiriä, jossa nautittiin hyvää ruokaa ja "rommia" ja etsittiin merirosvo aarretta ja ennen kaikkea niin moni lapsukainen kävi silittämässä laivakoiria ja ihmettelemässä , mitä kummallisia laivakoiria tänne onkaan tullut.



Juhatuulella oli myös moni työkaverini , sillä kysymyksessä olikin meidän työpaikan syysjuhlat ja sinne oli rantautunut suuri määrä merirosvoja pitämään hauskaa, katselemaan taikuria ja tekemään tehtäviä. Totesin juhlissa jollekkin, että meillä on aina syysjuhlien aikaan saman kokoinen koiranpentu ja sitä hekin olivat ihmetelleet eikö meidän koira kasva ollenkaan kun on vuodesta toiseen pentu, mutta nyt paljastui salaisuus niitä onkin kokonainen lauma eikä vain yksi koira. pennut olivat tosi kauniisti juhlissa ja vaikka ihan pienetkin lapset halusivat heitä silittää niin se oli vain hauskaa, aivan ihastuttava oli eräs pieni poika joka juuri ja juuri käveli kun  hän halusi, että koira nuolaisee ja sitten naama levisi sellaiseen hymyyn mitä harvoin näkee ja taas uudestaan, en tiedä oliko äiti yhtä ihastunut lapsen iltapesusta, muta lapsella oli tosi hauskaa ja tietysti pennuilla. Kyllä se on tosiasia, että eläin saa lapsen kuin lapsen ihastumaan ja lapsen silmiin syttyy tuike kun hän esittää pienellä äänellä kysymyksen saako sitä silittää?



Aarteen etsijät lähdössä.



Koirat kävivät tutkimassa Kalattaren tosi tarkasti. Hienot juhlat ja hauska ilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti