keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Pallopelejä hämärtyvässä illassa


Tänään sade vihdoin loppui, itse olin kotona, sillä olen jo muutaman viikon kärsinyt voimakkaista niskakivuista ja syytä on etsitty ja toissapäivänä en pystynyt enää olemaan töissä ja jäin sairaslomalle, sain lääkkeitä ja hyviä lääkkeitä sinänsä, sillä nukuin koko ajan, ei tuntunut mitään koska olin kuin koomassa ja koirat nukkuivat tietysti koko päivän minun vieressäni ja tekivät kaikkea pientä luvatonta kun minä vain nukuin, kuten sukkakorit oli uudelleen järjestelty ja pakasterasiat oli myös muotoiltu uuteen uskoon. Tänään sitten selvisi, että minulla on jokin luupiikki 5-6 nikaman välisessä juurikanavassa ja siitä tämä voimakaskipu aiheutuu. Helpotti ainakin tietää mistä on kysymys.  Illalla Lotta ja Max tulivat leikkimään ja Max oli aika hassu, sillä Lotalla alkoi ensimmäinen juoksu ja Max kulki kaikkien tyttöjen perässä ja lantio oli niin rentona, eteen ja taakse, joten jotain pojan päässä liikahti, vaikka ei oikein vielä tiennyt mitä tarkoitti mutta yritystä oli kuitenkin. Tytöt alkoivat pelata palloa Maxin kanssa Milana ei jaksanut kun oli riehunut veljensä kanssa monta tuntia.



Sisarus rakkautta.



Sisko ja sen veli



Pallo lentää viuh vauh



Max tuumii kyllä minä vielä sen nappaan.



Naapurin rouvakin meinasi tulla käymään, mutta totesi että taitaa nyt olla niin monta vahtia portilla, että parempi kääntyä suosiolla takaisin.



Menkää nukkumaan ja heti, sanon minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti