sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Lahti 26.10 pentunäyttely


Tänään klo 5.45 Belunan ambulanssiin pakattiin hirvittävän paljon tavaraa ja kolme koiraa Milana , Max ja Nada joka oli lähtenyt jo tuntia aikaisemmin ajelemaan myrsyävässä säässä meille. Matka sujui rattoisasti, koirat seurustelivat keskenään ja me ihmiset saatiin seurustella myös , Lotta toimi Harryn kartanlukijana joten perille päästiin turvallisesti myrskyn raivosta huolimatta. Näyttely oli ensimmäinen sisä näyttely mihin osallistuimme ja hieman pentuja aluksi jännitti parkkihallissa, mutta nopeasti kaikki rauhoittuivat (paitsi minä). Paikalle oli saapunut Moose Sipoosta kummisetäkin oli Moosea kannustamassa, hyvin kannustikin sillä Moose voitti 7-9 kk urokset ja sai KP:n Pontus oli saapunut Lohjalta ja hyvin sujui Pontuksenkin näyttelymatka sillä KP oli kotiin viemisinä ja PU3 omassa luokassaan. Max poika oli tosi reipas ja sijoittui luokassaan PU2 ja sai KP ja sitten oli Milana joka oli luokassaan PN2 ja sai KP:n ja sokerina pohjallan Belunan Kingly Madonna "Nada" joka oli PN1 ja VSP+KP. Onnittelut kaikille kasvateilleni hienosta menestyksestä.


Kasvattajaluokka Belunan Kennel tuomari Pirjo Aaltonen:


Tyypiltään yhtenäinen ryhmä. Hyvä luustoisia rotunsa edustajia.Selvät sukupuolileimat. Tyypilliset päät ja ilmeet. Liikkuvat hyvällä askelpituudella. Onnittelut kasvattajalle.



Todella ihanaa nähdä oman pentueensa kehässä.



Iloinen Belunan Kingly joukko yhdessä.



Belunan Kingly Madonna "Nada" VSP+ KP esitti omistaja Arja Virtanen



Belunan Kingly Moriz "Moose" PU1 (7-9 kk) + KP , esitti omistaja Teija Niemi.



Belunan Kingly Merwin "Max" PU2 (7-9 kk) + KP koiran valmisteli kehään omistaja Carlotta Jalvan ja koiran esitti kasvattaja.


 



Belunan Kingly Mario "Pontus" PU3 (7-9 kk) + KP Pontuksen esitteli omistaja Vesa Sepponen



Belunan Kingly Milanan esitin itse ja Milana oli siis PN2 + KP omassa sarjassaan.


Kun näyttelyt olivat ohi alkoi kotimatka mutta ennen sitä nautittiin lämmin lounas minkä Lotan äiti oli laittanaut meille mukaan, siitä suuri kiitos hänelle. meillä oli siis pellavapöytäliina, salattia, lasangea, leipää, juustoa, makkaraa, jogurttia, jälkiruokaa ja hedelmiä siis lämpölaukussa oli ruoka säilynyt ihan lämpimänä, olipa kuninkaallinen olo kun saimme nauttia aterian ennen kotimatkalle lähtöä. KIITOS. Kotimatka sujuikin sitten Maijaa pelatessa ja koirat vetelivät sikeitä sylikkäin ja päällekkäin .



Luulen, että Lotta ja Arja pelasivat kimppaan, koska minä hävisin heille korttipelissä koko ajan.


ISO KIITOS VIELÄ KAIKILLE MUKANA OLLEILLE; TEITÄ OLI TOSI KIVA NÄHDÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti