lauantai 11. lokakuuta 2008

Ongelmia blogissa


Ongelmat blogiin kirjoittamisessa sen kun jatkuvat, sillä kirjoitan tätä jo kolmatta kertaa ja aina kun tallennan niin tämä katoaa. APUA. No niin ainakin otsikko on tallentunut, joten yritetään jatkaa. Eilen meillä kävi viehättävä pariskunta Saara ja Toni, jotka tulivat tutustumaan leonbergiin rotuna ja tapaamaan koiriamme. Koiramme saivat kiitosta hyvästä käytöksestä, vaikka ei sitä ihan voi itse allekirjoitaa, sillä kyllä varsinkin Milana aikamoinen pusutyttö on. Ilta kului mukavan jutustelun merkeissä ja aika vierähti kuin siivillä, no oli tosi mukavaa kun sai kertoa omista koirista ja rodusta yleenssäkkin, minusta on aina upeaa kun joku haluaa tulla tutustumaan koiriimme ja saan samalla kertoa tästä upeasta rodusta. Kiitos vielä kerran vierailusta.



Lotta neiti


Tänään sitten lähdettiinkin viettämään sateista päivää 110 v juhlien merkeissä ja koirat saivat jäädä kotiin, no jokaiselle annettiin lohdutus rustoluu ja  sen saatuaan jokainen hävisi koirankopin uumeniin ja vain sateen ropina säesti luiden jyrsintää, rustoluut ovat aina huippu juttu meidän koirille.



Vähän pitää tarkkailla oikealle ja vasemmalle.


No täytyy minun tähän lopuksi laittaa kuva tuosta Diwastakin, sillä onhan koira jäljellä vaikka karvat ovat kasvussa ja katsokaa tuota ihanaa huikuhäntää.



Huiskuhäntä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti