maanantai 10. marraskuuta 2008

Luna lääkärissä


Luna pääsi tänään heti aamusta lääkäriin ja lääkäri tutki Lunan , Luna myös kuvattiin kokonaan ja tutkimuksen tuloksena oli, että lääkäri suosittelee Lunalle pikaista leikkausta, jossa poistetaan kasvain, nisä ja kohtu. Ensimmäinen vapaa aika oli 19.11. eli ensiviikon keskiviikkona ja silloin menemme Lunan kanssa leikkaukseen. Sain Lunalle myös tänään järjestettyä hoitopaikan, sillä näin ison leikkauksen jälkeen ei Lunaa voi jättää yksin kotiin eikä pitää ulkotarhassa useaan viikkoon. Nyt on edessä pitkä "hidas" viikko kun odotetaan ajan kulumista. Lunahan oli minulla sijoituksessa Namupalan kennelistä ja Satu teki päätöksen, että Luna siirtyy välittömästi meidän omistukseen myös paperilla niin minun on helpompi kun voin itse päättää kaikista Lunaa koskevista asioista, vaikka tietysti pidän Sadun ajan tasalla kaikesta mitä tapahtuu. Lunan sijoitussopimus olisi muutenkin päättynyt tammikuun puoli välissä.



Luna on koira millä on sydän paikallaan, ei ystävällisempää koiraa voi olla, Luna on ollut aina sellainen hoitajakoira, vaistoaa aina kun on paha mieli ja tulee heti painamaan päänsä syliin ja lipaisee poskesta, jos jollain koiralla tai kissalla on ollut jokin vaiva niin aina Luna on heti ollut hoitamassa. Toisena Lunalla on poikkeuksen hyvä sanojen ymmärryskyky, ymmärtää lähes kaiken mitä puhutaan, eikä koskaan ole tarvinnut korottaa ääntään vaan normaali puhe on aina riittänyt, tottelee kuin ihmisen mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti