Viikonloppu alkamassa ja saa touhuta oman karvaisen perheensä kanssa (ei Harry ole kovin karvainen, no poikkeus vahvistaa säännön). Maxin Sadun kanssa soiteltiin ja Max oli ilahduttanut Satua syömällä saunanlauteista alimman askelman. Mistähän johtuu,että välillä ei osaa ilahtua kun karvakuonot järjestävät jotain kivaa yllätystä. Tämä on ollut tosi surullinen syksy niin monta suruviestiä on ollut luettavissa leonetin sivuilla ja blogeissa. Sattumaako vai mistä mahtaa olla kysymys. Sen aina jotenkin paemmin pystyy ymmärtämään kun vanha koira joka on saanut elää hyvän elämän lähtee sateenkaarisillan tuolle puolelle, vaikka eihän ikävä ole yhtään pienempi kuitenkaan. Mutta yhden asian ymmärsin eräästä saamastani viestistä, että vaikka ikävä olisi kuinka suuri nuoren koiran menetysken johdosta niin ikävänkin keskellä pitää tuntea kiitollisuutta siitä yhteisestä ajasta minkä on saanut jakaa oman karvakuononsa kanssa.
Luna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti