tiistai 2. joulukuuta 2008

LUNA


Tänään oli sitten se päivä kun Lunalta poistettiin hakaset haavasta, haava oli parantunut hyvin. Mutta muuten sitten olikin lääkärillä ikävämpiä uutisia kerrottavanaan. Lunan kasvaimesta ja kohdusta ja munasarjoistahan otettiin näytepalat ja niiistä selvisi, että maitorauhaskasvain oli pahanlaatuinen. Kasvain on tyypiltään sellainen joka muodostaa agressiivisesti etäispesäkkeitä ja rihmastoja. Nyt syöpäsoluja löytyi vain kasvaimesta, ei kohdusta, eikä munasarjoista. Munasarjoista selvisi, että Lunan hormonitoiminta on ollut normaalia huomattavasti vilkkaampaa, mistä jatkuvat juoksut ovat johtuneet. Syytä tähän ei selvinnyt. Oletettavaa on, että jos kaikkea pahaa ei ole pystytty poistamaan niin syöpä leviää Lunan keuhkoihin ja sen takia saimmekin ohjeeksi seurata Lunan hengitystä ja mahdollista yskää. Uutiset olivat surullisia,mutta jotenkin olin tähän osannut kahden viikon aikana valmistautua ja me olemme Lunan kanssa päättäneet, että periksi me ei anneta vaan nautitaan jokaisesta yhteisestä päivästä minkä saamme yhdessä viettää, koskaanhan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän joten jokainen päivä on kullan arvoinen, enkä me aiota tuhlata sitä tulevan pelkäämiseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti