lauantai 20. joulukuuta 2008

Neste-Oili pelasti kaverin pulasta


Kaksi päivää sitten Kaino kissamme katosi yht`äkkiä ja Harry sanoi,että hän päästi kissan ulos. No kissa ei tullut takaisin sinä päivänä eikä seuraavana eikä sitä seuraavana. Tänä aamuna kissa ei myöskään saapunut sisälle, olimme lähdössä Porvooseen ja ennen lähtöä ryhdyin tarkistamaan netistä yhtä asiaa aamulla 7 aikaan ja Neste-Oili tuli mukaan ,mutta nyt eivät kiinnostaneetkaan minun puuhani, vaan Neste-Oili ryhtyi raapimaan komeron ovea ja vaikka käskin lopettaa niin ei lopettanut vaan naukui surkeasti, no siispä päätin avata oven ja olin sanomassa ei täällä mitään ole , mutta siellä olikin meidän Kaino kissa. Kaino ei osaa naukua kuten muut kissamme, jos ne jäävät jonnekkin lukkojen taakse niin sen kyllä kuulee. Kaino oli tietysti nälkäinen mutta muuten kaikki hyvin. Asiat oli tietysti pitänyt komerossa hoitaa ja kauniit kakkakikkareet ja pissat oli tehty Harryn pilkkireppuun (vähän mua nauratti). Sillä jos Harry ei olisi sanonut päästäneensä kissaa ulos olisin luultavasti etsinyt tarkemmin.



Kiitos Neste-Oili


Mummolassa meillä oli mukana Luna, taidamme hieman hemmotella Lunaa, muttaen vain voi jättää Lunaa jos ei ole pakko, haluan nähdä, että kaikki on hyvin ja Luna on rauhallinen mataseuralainen. Mummolassa odottikin yllätys siellä olivat tervehdyskäynnillä Elmo ja Topi. Kissat eivät olleet tutustuneet koiriin muttavierailun aikana kumpikin kävi nuuskimassa Lunaa.



Elmo oli rohkea kissa, ei pelottanut yhtään.Elmohan on itse kuuro.



Topikin kävi kurkistamassa mistä oikein on kysymys. Topi ja Elmo jäivät mummolaan viettämään joulua. Elomolla ja Topilla on hieman pidennetty joululoma, sillä Toni ja Jenni lähtevät Thaimaaseen kahdeksi viikoksi joulun jälkeen.



Luna, Toni, Jenni ja Elmo



Mummolassa saa aina herkkuja.



Tässä kissassa on jotain todella kaunista.



En koskaan ole pitänyt valkoisista kissoista, mutta tämän kauniimpaa eläintä saa hakea niin puhdas ja valkoinen.



Kiitos Monna



Pienokainen Saksasta



Hyvän Joulun tervehdys Namupalan Kennelistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti