lauantai 31. tammikuuta 2009

Sosiaalisuusongelmat


Tänään olin kuuntelemassa luentoa koiran sosiaalisuusongelmien synnystä ja taustoista mitkä niihin vaikuttavat. On tutkittu,että emän odotusajan ja imetysajanongelmat heijastuvat pentuun. Pennut voivat olla stressaantuneita jo syntyessään. Tämän kaltaisia pentuja on todettu syntyneen varsinkin sijoituskoirille, jotka joutuvat vauvalomalle kenties paikkaan jossa ovat viimeksi käyneet kaksi vuotta sitten. Kasvattajan tulisikin aina miettiä miten kasvattajan koti olisi sijoitusnartulle kuin mummola,johon olisi aina kiva tulla ja  mikä olisi lähes yhtä tuttu kuin oma kotikin. Aiheina olivat turvallisuusvastuu,eroahdistus,hiekkalaatikkosäännöt, ADHD- tyyppiset koirat, sisäsiisteys, koiran läheisriippuvuus. Hieman käytiin läpi myös pennun luonneperimää ja emon oppeja pennuille. Lisäksi kuultiin esimerkkejä ja saatiin neuvoja varautuneen koiran tervehtimisestä. Pidän todella paljon noista erilaisista koiraluennoista ja suurena toiveena olisi joskus päästä kunntelemaan Pertti Vilanderia joka on persoonallinen ongelmakoirakouluttaja, mutta sitä tilaisuutta minulla ei vielä ole tullut eteen.



Nyt ei hymyilytä vaan väsyttää,ei mamma nyt jaksa olla kuvauksellinen.



Apina-tanssi menossa KePon ymärillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti