lauantai 25. huhtikuuta 2009

Diwa 3 vuotta


Tänään on ollut tapahtumia niin paljon niin pentulaatikossa kuin sen ulkopuolellakin, että taitaa tulla uusi romaani tämän illan kirjoituksesta. Ensinnäkin rakas Diwamme täyttää tänään 3 vuotta ja sitä on tietysti pitänyt hieman juhlia. Diwa on ottanut synttärin lekottelun merkeissä ja nauttinut kesästä jokaainakin meillä on tänään ollut vieraanamme. Diwa sai lahjaksi, varmasti jokainen joka on lukenut blogiamme arvaa mitä no tietysti APINAN, tai jopa kaksi apinaa pienen apinan ja ison apinan ja kyllä siinä apinatanssi alkoi heti.



Leppoisasti alkoi synttärien vietto. Keinussa kesällä kerran..........



Aurinko kesä ja synttärit, mitä sitä muuta voisi toivoa, no apina voisi olla kiva.



Apina ja ydinluukakkua kaikille. Hau hau !!



Minun apinani ja molemmat vain minun.



Diwa kolme vuotta.



Ohnan kiharat suorassa onhan?


Luna ja Milana putosivat sitten lampeen , eli jää petti ja hups siinä tuli kevään ensimmäinen uimaretki, olin jo useaan kertaan kieltänyt menemästä lammen jäälle mutta eihän tuo nuoriso sitten usko ennen kuin käy vahinko, kyllä siinä sitten paineltiin pitkin pihaa kun oli saatu kylmä kylpy. Ja illallla Milana ja Lotta taas leikkivät lammella.


Diwa ja Lotta ottivat päivä leikin kannalta ja koirapainia harrastettiin joka välissä, tuo Diwa on aivan ihana kun jaksaa leikkiä nuoriso joukon kanssa.



SITTEN PENTULAATIKKOON


Ei ole helppoa pienen koiran kasvaa isoksi, juuri piti opetella syömään jotain mössöä ja tänään turvallinen "kotipesä" vaihtui ulkoruokintaan. Kaikki pennut kannettiin pihalle ja kyllä se Bella mammaakin vähän ihmetytti. Aidan ulkopuolella oli tungosta kun lauma kävi kurkistelemassa mitä kummaa pentuterassilla tapahtuu. Onneksi Bella mamman oli rauhoittamassa pentuja ja saivathan pennut pienen suostuttelun jälkeen mamman suostumaan välitissiin ja se kummasti rauhoitti porukan.



Hei minä olen ihan pieni pentukoira kuka sinä olet?



Oletpa sinä iso vai oleno minä pieni?



Tietääkö kukaan miksi meidät tuotiin tänne pihalle?



Aurinkokin paistaa ihan silmiin.



Onneksi minun Dinoni on myös tullut mukaan.



Äiti meitä pelottaa tämä suurimailma.



Rauhoittukaa pienokiset ja tulkaa äipän luokse kaikki on hyvin ja kyllä teistä kasvaa isoja rohkeita koiria.



Kun lapset oli ulkoilutettu ja palautettu turvallisesti pentuhuoneen lämpöön lähti Bella ensimmäisen kerran vapaaehtoisesti pihasta lenkille ja kävimme Bellan kanssa pienen metsälenkin ja se teki Bellalle tosi hyvää.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti