torstai 7. toukokuuta 2009

Punnitusta ja ulkoilua


Tänään ohjelmassa on ollut ulkoilua ja auringon ottoa, pennut ruokailivat myös ulkona ja Bella malttoi hyvin heidät syöttää. Bella on viihtynyt tänään paljon pentujensa kanssa, vaikka ne ovatkin aika rasittavia kun koko ajan ollaan mamman kimpussa. Illalla Lotta tyttönen tuli pentuja hoitamaan kanssani ja punnitsimme pennut ja Lotta toimi kuvaajana. Pennut on vielä punnittu pikku va´akalla mutta se täytyi siirtää lattiatasoon, sillä pennut ovat jo niin liikkuvia, ettei uskalla hetkeksikään otetta irroittaa, ja emme todellakaan halua, että joku pennuista loikkaisi lattialle pöydältä. KePokin oli pentujen kanssa leikkimässä ja varsinkin KePon kengät olivat tosi kiinnostavia. Lotta halusi ottaa iloksenne pennuista poseerauskuvia ja tässä ne tulevat.



Putki on saavuttanut suuren suosion pentujen keskuudessa.



Miksi pitää olla paikoillaan?



Mä olen ihan paikoilaan.



Tämäon tosi hauskaa.




Mua ei pelota yhtään.


 








KePo leikittää pentuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti