torstai 25. kesäkuuta 2009

Pihapiirissä


Tänään olikin lämmin sää leikkiä pihalla koirien kanssa. Lenkillä käynti oli kuumaa puhaa ja kielet meinasivat tippua niin Harryltä, minulta kuin koiriltakin. Lammen viilentävä vesi toi vilvoitusta kun päästiin takaisin pihalle. Lotta on kyllä aika kyltymätön hakemaan palloa kun sitä heitellään, meidän muut koirat eivät ole pallopelistä kiinnostuneita.



Meidän lelukoira Lotta



Pakko tarkistaa vasen laita.



Nyt minä hyökkään keskeltä ja teen maalin.



Maali vai ei, mutta tosi vaikeeta kun pallo on  mennyt puuhun ja minun pitää kiivetä sinne, onneksi osaan kiivetä, sillä mammani sanoo, että jos vain minulle antaa makupalan niin menen vaikka pylly edellä puuhun, tuokaa makupaloja!



Nyt minä vahdin tätä palloa, ettei se karkaa , sillä nyt on väliaika ja tajolla kahvia ja pullaa.



Milana kertoo  tauolla Lunalle salaisuuksia, vai selostaakohan Lotan puuhun kiipeämistä.


Vaikka karvat ovatkin jo kasvaneet hyvin Lotan selkään niin vielä selässä erottaa vaalean läntin.



Pienet kauneusvirheet eivät kuitenkaan menoa haittaa kun peli jatkuu.



Kunnon pelissä pitää olla aina tuomaristo paikalla ja tässä päätuomarina toimii Diwa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti