sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Syksy pesee kasvojaan


Ensinnäkin kiitos kaikille jotka ovat lähettäneet kuvia valokuvaskilpailuun, vielä mahtuu mukaan hauskoja kuvia, syksyä ja lemmikkejä voi käsitellä niin monella hauskalla tavalla. Nyt on jo selvinnyt se, että minun ei tarvitse jakaa kaikkia palkintoja itselleni,taitaapa käydä niin ettein minun tarvitse antaa itselleni lainkaan palkintoa. Kuvia on tullut leonberginkoirista ja sitten muista koirista ja lemmikeistä. Kaikissa kolmessasarjassa siis palkitaan voittaja ja ehkäpä jaetaan sen lisäksi vielä kunniapalkintojakin. Joten siis lisää kuvia saa lähetellä. Tänään sitten syksy ryhtyi pesemään kasvojaan oikein kunolla ja vettä virasi alas vuolaana virtana. Koirat saivat tänään herkutella rustoluilla pitkästä aikaa ja hauska oli katsella kun Pilvikin sai pienen rustoluun, jota kantoi vuorotellen Löpön kanssa. En ole varma luulekko Pilvi olevansa kissa vai Löpö koira, mutta luultavasti kumpikin luulee olevansa samaa rotua. Reippaana olemme valmiina taas uuteen viikkoon ja koirilla jatkuu loma vielä muutaman päivän kun KePo on vielä sairaslomalla. Joten Belunalaiset toivottavat kaikille hauskaa alkavaa viikkoa.Ja kaikille pikkuisille prinsseille ja prinsessalle paljon onnea 5 kuukautta tänään täynnä. Bella äitinkin onnittelee kovasti.



Tässä Oliver on lähdössä omaan kotiinsa  ikää reilu 7 viikkoa ja...



Tässä Oliver ikää 5  kk. On tainnut poika olla ruoka-aikana kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti