sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Belunan Prince "Oliver"


Tänään oli Oliver lähettänyt minulle kauniita vai pitäisikö sanoa komeita kuvia kun on tuosta urospuolisesta olennnosta kysymys. Syksy on tullut Oliverinkin kotipihalle kuten meidänkin pihalle. Tänään on laitettu kukkapurkit talvisäilöön,sekä paketoitu keinu lumelta suojaan. Lehtiä on haravoitu ja viety kompostiin. Koirat ovat olleet oikein ahkerasti mukana auttamassa minua ja Kepoa. Pikkuinen Pilvi painelee joka paikassa yhtäaikaa ja varmistaa ettei mitään jää huomaamatta. Kun kaikki hommat oli tehty päätettiin lähteä Milanan kanssa hieman pitemmälle lenkille ja taisipa käydä niin että minä väsähdin ihan kokonaan  eikä Milana vielä ollut moksiskaan kun tultiin 10 km lenkiltä kotiin, ainakin minun lonkat ihan lonksuivat. Nyt olen ihan varma, että kohta on joulu sillä me nähtiin Milanan kanssa poro ja mies joka suuresti muistutti joulupukkia ainakin parta oli yhtä pitkä ja mies antoi porolle ruokaa. Joten kyllä nyt kannattaa kaikkien peinten ja suurten koirien aloittaa oikea kiltteyskausi, että niitä lahjoja sitten tulisi oikein paljon.



Oikein hyvät kaverit voivat nukkua ihan vierekkäin.



Niin ylväästi kuin vain Oliver osaa



Mitähän se äityli oikein tekee?


Kauniita kuvia kiitos taas kerran Oliverin perheelle kuvista ja blogissa on vierailtu ahkerasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti