tiistai 17. marraskuuta 2009

"Vetelehtimistä"


Nyt on hommat ihan ihmeellisellä mallilla, sillä opettajat ja ohjaajat sairastuvat yksi toisensa perään ja meillä on ohjelmassa suurimmalta osalta ohjeman muutoksia. Tänä päivänä on stten tullut yliannostus rentoutumista, se on laji mitä minä inhoan, ei mitään kamalampaa kun joku alkaa lukea monotoonisella äänellä käskysjä rentouta äänihuulesi , rentouta nenäsi, että mulle tulee aina pahaolo ja koko mieli vastustaa moista ajatusta ja sitten alkaa kutittaa korvaa ja yskittää ja vaikka ihan mitä. No iltapäivällä on tarjolla enemmän mulle sopivaa kun on kuntosalia ja vesijumppaa jne. Kohta saadaan hyvää ruokaa , se on täällä aivan ihanaa iso salaattipöytä josta löytyy vaikka mitä herkkuja, aivan ihania keittoja ja lämmintä leipää. Kotona kaikki hyvin vaikka Turri olikin illalla laittanut pystyyn pinet hulapaloot koska oli päättänyt, että ei tule sisälle koska mammakin on vielä jossain reissussa, joten Kepo sai iltajumppaa hänkin keksimällä kaikki sirkustemput jotta Turri vihdoin päätti tulla nukkumaan vaikka mammaa ei näkynytkään. Ei ollut lahjottavissa herkuilla no ei kait on se Turri sen verran ovela ettei sitä herkuilla sumuteta.



Luna



Milana


Huomen illalla ollaankin jo kotona kyllä on kiva nähdä kaikki haukut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti