tiistai 29. joulukuuta 2009

Kaikkea voi sattua


Tämä on sitä minun tuuriani taas, nyt kuljetaan melkein kaksin kerroin, no selkä se on nyt ihan sökö siis tosi kipeä ja kaikekin hassuinta tässä kurjuudessa on se miten selkä kipeytyi, no toissa päivänä päätin pikku pakkasessa siivota koko tontin koiran kakkaroista, Keponi lähti kottikärrykuskiksi ja minä lapio mieheksi tai pitääkö sanoa lapiohenkilöksi. Kärryyn kertyi pötkö jos toinenkin ja homma oli jopa hauskaa jos koiran jätösten kerääminen sitä yleensä voi sanan täydessä merkityksessä olla. Mutta yllätys yllätys kun homma alkoi olla lopullaan en päässyt enää suoraksi, ajattelin että kunnon saunominen helpottaa jäykistynyttä selkää ja yö meni mukavasti, mutta eilen ei enää naurattanut varsinkin viime yö oli yhtä tuskaa ja aina kun ähkyin johonkin asentoon niin koko koira lauma tuli tiedusteluretkelle miksi et mamma nuku. Aamulla piti lähteä töihin ja vain toisen sukan sain jalkaan joten menin sitten yhdellä sukalla töihin, KePoa en uskaltanut edes herättää olisi karjunut kuin leijona, että ei mihinkään töihin. Töissä istuin aamulla tuoliin ja nousin klo 15 ylös siinä se meni työpäivä tiukasti toimistotöissä. Tässä saa ihan uuden perspektiivin noiden koirien puuhiin kun yrittää levätä niin sohvalta ikään kuin näkee koko ajan, että koirat tekevät jotain kiellettyä, yksi vetää sukkakoria kaapista, yksi nykkii tyynyä hajalle, yksi pyytää ulos eikun sittenkin sisälle tai jos sittenkin ulos. Kissa haluaa nukkua naamalla tai kävellä vatsan yli edes takaisin piikkitassuilla. Milana repii joulukortteja, no joulu on onneksi ohi. Epätoivo hiipii mieleen tässä on pakko parantua ja pian,muuten menee hermot matonkuteiksi. Meillä ei kertakaikkiaan voi olla sairas.



Sammal peti pehmoinen (tosiasissa jäkälä)



Kaislikossa suhisee (tosiasiassa kanervikossa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti