lauantai 12. joulukuuta 2009

Launtai puuhia


Tänään on sitten valmisteltu joulun tuloa, kaikki eläinten joululahjat paitsi kanojen kauralyhde on ostettu, mutta en voi niitä tässä kertoa, jos vaikka Löpö yöllä lukee minun blogiani niin salaisuus paljastuisi. Mutta pehmeitä paketteja löytyy ja sitten jotain maukasta. Viikon koiranruokavarastot on taas laitettu pakkaseen ja vihannesseos sisältää ensiviikolla, omenaa, porkkanaa, lehtisalaattia, kesäkurpitsaa ja kurkkua ja hieman valkosipulia. Lihapuolella löytyy sitten hevosta, possun munuaista ja peuraa joten aika herkulliselta minusta ainakin vaikuttaa. Sitten tehtiin sellainen välisiivous ennen joulua, jotta selvitään sitten joulusiivouksesta ja tässä Löpö ja Lotta olivat auttamassa. Metsässäkin ehdittiin käydä ja maassa voi nähdä jotain valkoista mitä lumeksikin voi hyvällä tahdolla kutsua.



Tässä siivous apulaisia vai pitäisikö sanoa kiireapulaisiksi sillä sellainen meno taa oli kun painettiin peräkanaa edes takaisin. Tämä säkkituoli on Pilven nukkumapaikka öisin, tosin minulle selvisi se vasta kun olin ostanut 5 erilaista petiä Pilvelle ja niissä ei nuku kukaan.


LOTAN UUTISET ja 6 PÄIVÄÄ ASTUTUKSESTA


Lotta on tänäänkin voinut hyvin ja käynyt metsälenkillä reippailemassa. Sitten Lotta on auttanut siis siivouksessa ja istunut KePon sylissä ja siinäpäs KePolle on teko syy ei voi auttaa siivouksessa kun Lotta istuu sylissä. Uskomaton koira yks kaks Lotasta on tullut sylileo ihan uusi muunnos tähän rotuun. Ruokalistalla on tänään ollut peuraa, hevosta ja vihanneksia. Tänään Lotta myös oivalsi,että koska on erikoisasemassa niin voi sitten syödä veriset luunsa sohvalla ja pyykkiin se meni sitten se sohvapeitto. Alkaa tuntua, että me taidetaan hemmotella Lotta ihan pilalle.



Hyvää ruokaa tänään ja mä söin ne ihan kaikki ja maistoin vähän Pilvenkin ruokaa.



Lenkillä on tosi mukavaa mutta tätä kuvausta saisi vähentää.



Huh raskasta oli siivottiin niin rankasti.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti