perjantai 8. tammikuuta 2010

Vattuvarpaat?


Tänään sitten vihdoin koitti se päivä kun suunnistimme kohti Raisiota ja eläinlääkäriasemaa Lotan kanssa. Vatsaan sattui ja päässä humisi (=minulla). Saavuimme Raisioon hyvissä ajoin (= ihan liian aikaisin) ja lähdimme pienelle lenkille, jotta Lotta sai hoitaa asiansa. Sitten alettiin jännittämään mistä suunnasta Tarja ja Kari kurvaavat paikalle ja ehtiväthän hekin hyvin mukaan ennen sisään menoa lääkärille.



Tästä ovestako me mennään sisälle, tule jo mamma Sari odottaa.


Löytyihän se oikea ovi ja sisälle päästiin, odotushuone oli lähes tyhjä ja ensimmäisenä kipaistiin punnitukseen, ja sen jälkeen jäätiin odottelemaan sisälle kutsua.



Tässä minut on laitettu narikkaan odottamaan.


Vihdoin kuului Sarin ystävällinen sisäänkutsu ja niinpä marsimme sisälle kuin köyhän talon porsaat,ei ollut Tarjallekkaan meinannut uni tulla viimeyönä silmään. Lotalta kysyttiin haluaako Lotta seisoa vai käydä selälleen makoilemaan, no Lotta päätti pysyä neljällä tassulla, sitten kasteltiin kaikki vatsakarvat ja laitettiin geeliä, näin talviseen aikaan ei karvoja ryhdytty ajelemaan ettei Lotan masu palellu. Tarja ja Kari juttelivat mukavia Lotan korvaan . Lääkäri oli jo kysellyt tarkat astutuksen ajankohdat ja sujumiset sekä ruokajutut jne. Sitten kuulimme lääkärin aloittavan selostuksensa tässä näette virtsarakon (apua sano jo onko siellä vattuvarpaita ). "Matka" jatkui ja taas kuulimme lääkärin äänen täällähän näitä on ihan joka puolella  ja sitten lääkäri otti kuvan yhdestä pennusta ja saimme nähdä sen ruudulla suurennettuna. Lääkäri näytti missä on pennun rintalasta jne. Aivan ihanaa meille tulee paljon vattuvarpaita eli pikkuisia Lottia ja Enzoja joita olemme niin valtavasti toivoneet.



Tulevan äidin ylpeyttä.


Sitten meidän täytyi eroata Tarjasta ja Karista jotka lentävät ihan kohta etelän aurinkoon lämmittelemään ja lähetimme lämpimät kiitokset Eetzolle. Enzo oli lähettänyt mielitietylleen lahjan muistuttamaan ihanista hetkistä joiden hedelmät nyt kasvavat Lotan masussa.



Tuolta se Lotankin vatsan alusta näyttää.


Hej,

 

Vi var med Carlotta Leo von der Seewisen ”Lotta” i ultraljudsundersökning och där var bebis. Jag och Yestas Enzos ägare är mycket glada över det kommande “familjhändelse”. Valpars beräkning födelse är omkring veckan 5. Lotta mår bra och har en bra matlust.





Wir waren Heute mit Carlotta Leo von der Seewiese "Lotta" bei Ultraschall und  waren auch Welpen zu sehen . Wir mit den Besitzern von Yeastas Enzo freuen sehr über den kommenden "Familieneigniss". Voraussichtliche Termin für das Geburt ist  am Ende des Kalenderwoche 5. Lotta geht es prima und das Essen schmeckt ihr.


 

Hi,

 

We were in radiographer at Carlotta Leo von der Seewisen “Lotta”, and there was babies. I and Yestas Enzo owner are very happy for upcoming “family happening”. Puppies due date is the end of week 5. Lotta does well and she has a good appetite.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti