perjantai 19. maaliskuuta 2010

Belunan Kinglyt 2 vuotta ONNEA


Kyllä aika vierii aivan huimaa vauhtia kun nyt ovat Belunan ykköset siis Belunan Kinglyt 2 vuotiaita ja alkavat olla aikuisuuden kynnyksellä. Paljon on kahteen vuoteen ehtinyt tapahtua, mutta kaikki muistot ovat upeita ja ne on talletettu arkistojen aarteiksi. Te Kinglyjen perheet olette tehneet todella hienoa työtä, te olette rakastaneet "minun" pikkuisiani", te olette kouluttaneet heitä ja te olette antaneet heille hauskoja leikkihetkiä. Ennen kaikkea te olette ottaneet "pikkuiseni" osaksi omaa perhettänne. SUURI KIITOS teille, te olette jaksaneet myös ilahduttaa kasvattajaa lähettämällä kuvia, vierailemalla luonamme ja päästämällä meidät omiin koteihinne.  Erittäin iloinen olen myös siitä, että olette kääntyneet aina puoleeni jos jokin asia on vaivannut tai on tullut ongelma ratkaistavaksi, vaikka aina en ole pystynyt auttamaan niin yhdessä pohtien olemme aina ratkaisun löytäneet. Milana kiittää myös saamastaan synttärikortista isä Ressoa ja Johannaa.



Ensimmäinen kaksivuotias tässä Nokialta Max



Komea poika tämä Max



Max poika rakastaa perhettään yli kaiken ja on ottanut tehtäväkseen suojella omiaan aina ja herkeämättä.



Seuraavana esittäytyy vauhti-mimmi Kokkolasta Mandy



Mikä poseeraus



Mandy Amanda Koiranen



Mandya ei voi ajatellakkaan ilman näitä vautikuvia ne ovat niin Mandya ja tässä ollaan matkalla Belunaan kakkukahville, koska linjat ovat kunnsssa niin kakkukin saa olla suuri.



Tässä Tarjan pihan vartija Topi "Topsukka"



Topi hoitelee pihanvartijan virkaa Taavin kanssa.



Moose 2 v uimahallissa tyttöystävänsä Iran kanssa



Aivan ihanan näköistä kun koirat saavat leikkiä vedessä.



Tietysti myös uintikilpailu kuuluu ohjelmaan.



Kaksivuotias neito Nada



Niin kauniisti seisotaan



Nada



Jihuu on synttärit.


Meidän oma Milanamme viettää myös synttäreitä ja saapui juuri sisälle märkänä, mutta onnellisena. Synttäreitä juhlittiin suurilla luilla jotka näyttivät maistuvan koko porukalle, tässä Milanan synttärikuvat joissa Milana ei sitten olisi malttanut olla millään kun luu odotti.



Milana pörröpää



Onko pakko seisoa jos ei taho.



Joku syö mun luun oon ihan varma.



Ei onneksi ehtinyt kukaan syödä mun luuta.


Tätä julkaistavaa materiaalia on nyt kertynyt hieman enemmän joten kaikkea ei voi kerralla julkaista, sillä tiedän,että pennuistakin halutaan kuulla jotain. Heti kotiin tultuani tarkistin, että kaikki oli hienosti ja pennut olivat kasvaneet kovasti kaikki pennut ovat ylittäneet seitsemän kg rajan ja osa jo lähentelee kahdeksaa kiloa. Pennut joituivat tänään ulkoruokintaan kyllä siis aivan totta näin kävi.....



Ihka ensimmäinen ulkoilu.



Minä pissasin ensimmäisenä ulos, olen siis lähes sisäsiisti.



Miksiköhän meidät tänne tuotiin märkääkin on no nyt me se keksittiin me tultiin ulos syömään.



Maitoa



Pennut ulkoruokinnassa.


Täällä on myös syntynyt rakkaustarina sillä aikaa kun olin poissa.



Harry ja hänen syntymäpäivälahjansa Bianca.



Mä haluun ulos olen ulkokoira päästäkää.



Poissaollessani on ollut rauhallista , uskoissko? Pakkohan se on kun on valokuvat todisteena.



Varmaan yöllä kuvattuja?



Pennut on väsytetty ?



Oma LVI-asentajamme huolehtii, että lämmöt pysyy kohdallaan.



Laitamyötäsessäkö?



Pieneksi on jääneet pedit!



Leikitäänkö?


 


Koiranunta



Oletko sinä vasa menossa me ollaan jo tulossa.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti