sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Olipa jännittävä päivä


Tänään on todella jännitetty ja yhdessä kanssamme ovat olleet Tarja ja Kari. Tänään oli Belunan kennelissä pentutestauspäivä. Aamulla klo 9 saapui pentutestaaja Kaisa Hilska Koirataidosta testaamaan pennnut. Kaisa on testannut kaksi aikaisempaa pentuettanikin.Olen myös huomannut, että pentujen ostajat ovat alkaneet arvostamaan pentutestausta ja kysymään testataanko pennut ennen luovutusta ja hienoa oli kertoa, että kyllä pennut testataan. Aamupalan nautittuamme siiryimme tosi toimiin. Aloitimme testauksen uroksista. KePo toimi pennun tuojana, Tarja valokuvaajana, Kari videokuvaajana ja minä kirjurina (anteeksi pentujen perheet jos ette saa selvää johtuu minun lääkärin käsialastani). Yleisesti testaaja sanoi,että talvipennuista näkee, että ne ovat hieman hitaammin liikkeelle lähteviä, koska niiltä puuttuu kokemuksia koska ulkona ei ole voitu olla vielä kovin paljon, se näkyi tässäkin pentueessa. Yhtään arkaa pentua ei myöskään pentueessa ollut, mutta 11 aivan erilaista persoonallisuuta kylläkin. Olemme KePon kanssa käyneet arviot läpi uudestaan ja uudestaan miettin mikä pentu saisi parhaan kodin kenenkin luona. Olisipa todella vaikea päättää jos en teitä uudet pentukodit yhtään tuntisi, tämän asian takia on ollut tärkeää tavata ja oppia tuntemaan ja tietää asioita teistä, jotta pystyn arvioimaan pentujen sopivuutta teille. Jälleen kerran kun pentutestauksen tulokset ovat paperilla ja videolla niin en voi olla korostamatta, että jokainen pentu pitää kouluttaa ja pitää uhrata aikaa pennun hyvään sosiaalistamiskasvatukseen, silloin teillä on hieno ja helppo perheenjäsen, mutta jos tässä asiassa tinkii niin sen kyllä joutuu sitten huomaamaan arkielämässäkin. Mutta sitten itse pentutestin tuloksiin. Kerron tässä yleisarvostelun pennuista, mutta pentujen uudet perheet saavat sitten tarkemman arvion itselleen, sekä Karin kuvaaman videon testaustapahtumasta.



Yleisvaikutelma: Farkkupunainen tyttö


Tempperamenttinen, vahva ja määrätietoinen, avoin,leikkisä, toimintakykyinen pentu joka ei pidä kynttilää vakan alla.Hyvin omilla jaloillaan seisova. Esittää voimakastakin vastarintaa, pitää kasvattaa kurissa ja nuhteessa.



Yleisvaikutelma: Vaaleansininen tyttö


Utelias, leikkisä, mutta samalla hyvin herkkä ja hitaasti luottava. Vahvan ja reippaan ohjaajan mukana hyvin ajan kanssa sosiaalistuva. Ihanteellisen ohjautuva ja palkkautuva, mutta vaatii kokemuksia oppiakseen luottamaan uusiin ihmisiin.



Yleisvaikutelma: Kirkaspunainen narttu


Hyvin avoin, varma rento ja vahvahermoinen pentu, joka tutkii hyvin ympäristöä, tekee uteliaana töitä leluilla ja möröllä / äänellä ja sietää rentona käsittelyn. Mallioppilas.



Yleisvaikutelma: Ruskea narttu


Iloinen, sosiaalipalkattava, leikkisä, ohjaajalle kohtalaisen herkkä pentu. Hyvin nöyrä ja miellyttämisen haluinen, ympäristöä kohtaan reipas. Erittäin miellyttävä pentu.



Yleisvaikutelma: Vaaleanpunainen narttu


Avoin, utelias ja riittävän peloton niin kauan , kun säilyttää itsemääräämisoikeuden. Protestoi käsittelyssä, mutta ei koe juurikaan pelkoa. Käsittelyä treenattava palkiten ja vaatien pienestä pitäen.



Yleisvaikutelma: Tummanvihreä uros


Hyvin vahvahermoisen vaikutelman antava pentu, joka seisoo henkisesti omilla jaloillaan. Avoin käsiteltävä,vakaa ja peloton. Ei esitä otekäyttäytymistä, mutta testaajan suosikki pojista.



Yleisvaikutelma: Vaaleanvihreä uros


Vilkas, yritteliäs, toisaalta herkkä poikakoiruus. Vaatii ohjaajan, joka kouluttaa hallinnan ajoissa, sillä vilkkaus ja yritteliäisyys ovat valtti harrasteissa, mutta murrosiässä voi koira muuten tuntua aika hökäleeltä. Leikkisä, reipas ja sosiaaliselta elekieleltään hyvä pentu.



Yleisvaikutelma: Harmaa uros


Tasaisen miellyttävä pentu, jolla on nöyrä suhde ihmiseen. Stressitaso testitilanteessa pitkään korkea -- läähätti voimakkaasti, mutta ei sählää stressissä vaan toimii harkitsevasti. Hyvä käsiteltävyys. Tulee sosiaalistaa eri ympäristöihin heti pienestä.



Yleisvaikutelma: Kirkas sininen


Rauhallinen uudessa ympäristössä, tutkii vahvasti hajuja. Hyvä käsiteltävyys, kohtelias, leikkiminen kiinnostaa ympäristöä vähemmän. Ei pelkoreaktiota mörköön tai ääneen.



Yleisvaikutelma: Oranssi uros


Vauhtiveikko, toimintakaveri,utelias joskin hieman lyhytjännitteinen. Positiivisesti rohkea, leikkisä ja ennakkoluuloton. Motto "Ei voi kestää" eli malttia, odottamista ja vasta ohjaajan luvalla tekemistä tulee opettaa alusta asti. Aivan ihana.



Yleisvaikutelma: Tummansininen uros


Rauhallinen, ympäristöä kohtaan harkitseva uros. Miettii ennen kuin reagoi. Sosiaalisesti kohtelias, hyvä elekieli. Todennäköisesti puolustuhaluinen aikuisena, turvallisuusvastuu ja sosiaalistaminen koiran tahtiin. Ei terävää / tressiherkkää käytöstä.


Tässä olivat siis lyhyet yleiskuvaukset, pentujen perheiden kanssa käymme sitten läpi testien tulokset tarkemmin luovutuksen yhteydessä. Olipa todella mielenkiitnoinen ja antoisa päivä. Parhaat kiitokset Kaisalle, Tarjalle ja Karille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti