keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Valmisteluita ja valmistautumista


Nyt olen kaksi tuntia yrittänyt siirtä valokuvia tähän juttuun ja lopputlos oli että juttukin katosi, joten otetaan alusta. Tänään on sitten laitettu pentujen paperit kuntoon, tosin yksi moka siinä kävi kun unohdin yhden paperin Liedon kirjastoon kun kävin hakemassa kopioita, mutta se on siellä tallessa huomiseen asti. Sen jälkeen kävin hakemassa eläinlääkärille lahjan, sillä jälleen kerran hän on antanut tuksensa minun pentuprojektille ja ollut mukana koko Lotan kantoajan, huomenna hän saakin sitten koko lauman tarkastettavakseen. Pentuhäkit on laitettu autoon odottamaan, että Beluna-ambulanssi lähtee aamulla kallisarvoisen lastinsa kanssa kohti Turkua. Tarja tulee mukaan auttamaan koska meidän täytyy siirtää yli 100 kg pentua lääkäriasemalle ja takaisin. Pennut ovat tänään myös kylpeneet ja kaikki käyttäytyivät mallikelpoisesti, minä olin pesuosastolla ja KePo kuivauspuolella, sieltä kyllä välillä kuului keskustelua ja en ollut ihan varma kuka kuivasi ketäkin mutta kivaa oli. Sitten pennut "joutuivat" manikyyriin ja kynnet leikattiin ja lakattiin no ei tietnkään lakattu. Aamulla pennut painelivat pihalla ja kun oli aika mennä sisälle niin vain 10 lasta oli jäljellä (kaksi silmää on liian vähän) ja kun vihdoin löysin Bongo pojan niin hän oli tonkimassa kompostoria (taisi tuoksua samalta kuin pentuhuone aamuisin). Pentupaketit ovat myös saaneet viimesilauksen ja kaikki on siis valmista eli voisiko sanoa lähtöitkua vailla, perjantaina lähtee neljä vauvelia ja lauantaina 4 sitten sunnuntaina 1 ja kiirastorstaina 1 ja sitten pentuhuoneen ovi sulkeutuu ja vain kauniita muistoja, pennuntuoksua, jätesäkkejä ja tuhat valokuvaa ovat muistuttamassa tästä ihanasta kesälomasta jonka sain vauveleiden kanssa viettää.


)


Reipas poika Oskari kyvyssä.



Tosi kauniisti pennut käyttäytyivät pesutilanteessa.



Me ollaan pentuja ootteko tekin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti