sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Grillimakkaraa ystävien seurassa.


Kun ikää alkaa kertyä niinin paljon kun minullakin jo on niin sitä miettii aina kaikenlaista. Mietin tänään että jos joudun vanhainkotiin niin on se tosi surkeeta kun vanhainkodeissa ei saa pitää koiria (KePon ilme oli outo). KePo kyllä epäili, että luultavasti minua ei huolita vanhainkotiin edes ilman koiria. Tätä pohtiessani aloin oikein miettimään kuinka tärkeitä ihmiselle ovat esim. ystävät siis todelliset sellaiset. Vaikka koirat ja eläimet ovat aivan ehdottomia sydänystäviä niin kuitenkin ihmisystävätkin ovat tärkeitä. On hienoa, että on saanut muutaman todellisen ystävän, joiden kanssa on hauska tehdä erilaisia asioita. Tänään vietimme hienon päivän Minnan ja Jannen kanssa sekä heidän koiriensa. Upeita koiria ja hienoja ihmisiä. Onnea vaan heidän uuteen kotiinsa, joka sijaitsee upealla paikalla korkealla kalliolla ja pihamaalta silmien eteen avautuu pala kauneinta suomalaista maalaismaisemaa. Kotona meitä odotti oma haukkulaumamme,joka oli lepäillyt yli kuumeisen keskipäivän tarhoissa vatsat pullollaan hyvää ruokaa. Nyt illan tullen alkoivat taas leikit luistaa.



Minun lelu yritäppäs ottaa se minulta.



Belunan Hiljamaitotyttö



Unten mailla koko maitotyttö.



Pilvi tällä kertaa koivunoksan alla eikä mistelin.



Olen vakuuttunut, että Diwa on uskonnollinen koira koska ristii tassunsa aina niin kauniisti.


Barbin juhannuskuvia.



Paraisten pikku prinsessa Barbi



Barbi kasvattaa ensin nuo takajat valmiiksi ja vasta sittenetujalat. Söpö.



Juhannusherkkuja.



Niin suloinen mustanaama.



Me kaverukset



Barbi on myös saanut ensimmäisen luokan valmiiksi tuossa tottelevaisuudesa ja on päässyt siirtymään jatkokoulutukseen. Hienoa Toni ja Barbi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti