tiistai 8. kesäkuuta 2010

Karusellikaksikko


Meillä oli tänään tosi hauskaa kun Banjo ihmisineen saapui kyläilemään ja siinä ei sitten villiä menoa puuttunutkaan. Banjo ja Bianca keksivät että kun juoksee meidän huvimajaa ympäri ja ympäri ja ympäri niin se vasta onkin hauskaa. Siinä oli sellaista takaa-ajoleikkiä että oksat pois. Biancalla oli milloin käpy, risu, nalle tai ihan mikä vaan suussa ja sitä Banjo yritti sitten ottaa itselleen. Pilvi selosti kaiken aikaa tapahtumia kirkkaalla pikkukoiran äänellä, niin että korvat soivat vieläkin. Lopuksi myös mamma Lotta liittyi leikkiin kun ensin oli seurusteltu Karin kanssa, Kari on Lotan lempi-ihmisistä ehdottomasti numero yksi. Välillä kakara kaksikko pulikoi Biancan uima-altaassa ja taas alkoi villimeno. Niin ihana sisko ja sen veli että olisin voinut katsella heitä vaikka kuinka kauan. Lotta olisi selvästi halunnut leikkiä Banjon kanssa mutta Bianca oli tosi mustis omasta äipästään ja tunki aina väliin. Minusta tuntuu että Biancan pentuajasta saa niin paljon enemmän irti kun sisko saa tavata veljeään säännöllisesti on aivan ihanaa kun saavat varttua yhdessä ja leikkiä pentuleikkejä. On niin ihanaa että koirien myötä olemme saaneet myös aivan ihanat ystävät Karista ja Tarjasta, kiitos siitä heille.Kuvia tuli otettua kohtalaisesti vierailun aikana 384 valokuvaa, joten hieman kuluu aikaa ennenkuin saan ne tulostettua, joten kuvat seuraavat hetken päästä. No niin nyt muutama kuvakin tähän juttuun.



Katso mikä mulla on?



Ota kiinni jos saat.



Hei me lennetään.



Mä sain sut kiinni, nyt mä vien sun lelun.



Pystykorvan sukua.



Mukkelis makkelis solmussa ollaan.



Kurvissa ei ehdi jarruttaa kun vauhti on hurja.



Tässä vauhdissa mukana Diwan "apina"



Sitten "kojootti" äippä ilmestyi tapaamaan Banjo poikaa.



Karin ja Lotan yhteiset jutut.



Bestikset



Välillä vilvoiteltiin varpaita uima-altaalla.



Ja taas pyörähti karuselli käyntiin.



Kaikki hauska päättyy ja niinpä Banjonkin piti lähteä kotiin, mutta yksi leikki oli vielä leikkimättä, tuo keppileikki.



Yksi hihna kaksi koiraa.


Kiitos taas kerran hauskasta seurasta Tarjalle ja Karille. Hauskoja valokuvia on vielä jäljellä ja niitä tulee huomenna lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti