sunnuntai 31. lokakuuta 2010

SYYSTÖITÄ olisi pitänyt


Todellakin syystöitä olisi pitänyt tehdä,mutta isäntä meni käymään autotallissa ja juuttui sinne korjaamaan tyttärensä autoa ja siihen unohtuivat syystyöt kertakaikkiaan. No aikani niitä yksin puuhastelin ja sitten päätimme lähteä Diwan kanssa lenkille ja ottamaan muutaman kuvan kun sadekkin hetkeksi taukosi. Aika hämärää mutta kuvista tuli kuitenkin ihan katseltavia. Diwalla on turkki vieläkin kasvuvaiheessa kun kesällä leikkasimme sen lyhyeksi kun toinen olisi läkähtynyt sen todella paksun turkkinsa kanssa helteisiin. Mutta eiköhän tuosta vielä kunnon turkki kasva, ainakin niin todella toivon. Diwa on ihana kuvattava,  ja Diwalla on ihana tapa aina kun on kuvattu niin pitää saada suukko, joten nyt on koiraa taas pussattu pitkäsksi aikaa, muille koirille kelpaa nami, onneksi. Tuo Diwan suukko juttu on peräisin siltä ajalta kun Diwa oli pentu ja jostain syystä Diwa ei pitänyt siitä että hänen päähänsä koskettiin ja ryhdyimme harjoittelemaan asioita missä koira toisi itse pääsntä lähelle ja anna suukko temppu oli siihen hyvä treeni, mutta sitä Diwa ei koskaan ole unohtanut vaan suukkoja satelee edelleen.





Kanervikossa



Mamman suukkotyttö



Yestas Diwa "Diwa"



Ihana XL-missi



Diwa on niin suloinen mamman mussukka



Seisoo niin kauniisti



Kingi



Metsänneito



Ihan miten vain mamma tahtoo istuu seisoo tai makaa



Diwa tyttönen



Metsälenkillä


Betukin on tehnyt syystöitä oman perheensä kanssa.



Tässäpäs on hyvä paikka laittaa luu säilöön.





Siellä se on hyvässä tallessa eikä kukaan löydä sitä.



No niin työt on tehty.



Belunan Fazer Benjamin "Betu"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti