keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Elämys tämäkin


No niin kotiin on palattu ja kaikki täällä kotirintamalla hyvin. Koulutuspäivät olivat ihan hienot ja uutta asiaa tuli paljon, mutta se mikä jäi eniten mieleen oli majoitus, sillä tällä kertaa saimme kokea todellisia elämyksiä. Meitä oli neljä naista ja meidän majoituksemme oli soluasunto, eli jokaisella oli oma huone ja yhteiset tilat sitten erikseen kuten oleskelutila, suihku ja wc:t. Kun saavuimme soluumme ajattelimme, että siivooja ei ole vielä käynyt, koska lattioilla oli riittävästi hiekkaa, muruja pöydillä jne. Wc-tilassa outo haju ja suihkutilassa olisi tarvinnut kumisaappaat sillä siellä kasvoi jotain vihreää ja näytti muutenkin hyvin epäilyttävältä. No pian meille selvisi, että kyllä siivooja on käynyt, no asennetta peliin kyllähän me tässä pärjätään, ainoa mikä hieman häiritsi oli se että palohälyttimen patteri piippasi, no ajattelimme huoltomiehen sen hoitavan ennen yön tuloa, no ei hoitanut vaan illalla kun oli aika levon niin piippaus jatkui, joten näppäränä päätin poistaa patterin , ei auennut  koko hökötys vaan irtosi katosta kokonaan, mutta loppui myös piipitys. Outo haju wc:ssäkin selvisi wc-tukossa no onneksi toinen toimi ja siellä oli ylellisyyttä automaattinenkäsipyyhe paperiannostelija.  Minun huoneeni ovi ei mennyt lukkoon, koska joku oli sen vääntänyt jollain teräaseella auki, no eihän tuo nyt haitannut sattuuhan sitä. Ennen nukkumaan menoa ajattelimme katsoa vielä uutiset, sillä huoneistossa oli TV, mutta tässä mallissa äänen voimakkuudella oli vain kaksi asentoa  1. ei ääntä lainkaa, 2. ääni täysillä, joten emme sitten katsoneet uutisia, ei kestänyt korvat. Sänky oli puhdas jq kutsuva, mutta juuri kun olimme ummistaa silmämme alkoi naapurisolussa bileet, linja-autollinen naapurimaan nuorisoa, tästä huolimatta uni sai voiton ja seuraavan kerran heräsin outoon ääneen wc-tilasta, jota lähdin tarkistamaan ja mitä kummaa käsipyyheautomaatti syöksi käsipyyyhepaperia tolkuttomalla vauhdilla lisää ja lisää ja lisää vaikka wc-tila oli tyhjä. Tässä vaiheessa alkoi hymy olla jo herkässä, siis ei todellista kuinka voi yhden yön majoitukseen mahtua näin monta pientä yksityiskohtaa. Täytyy myöntää kyllä on mukava olla kotona.



Haukut olivat niin iloisia kun mamma tuli kotiin.



Lisää kennelyskä ( silmätulehus, korvatulehdus) tapauksia tullut tietooni, tarkkailkaa koirianne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti