maanantai 1. marraskuuta 2010

Hämärähommia


Olipas taas talvikauden aloitus, ensinnäkin töissä meni hieman pitkäksi ja sitten Tampereen tiellä oli jokin liikennehässäkkä joten kotona oltiin sitten vasta neljän jälkeen ja sitten vauhdilla koirien kanssa lenkille, tosin muistin heijastimet, kun koko päivän oli toitotettu radiossa heijastimen käytöstä, siis heijastimet heilumaan, mutta mitä kummaa eihän heijastimesta ollut mitään hyötyä metsässä, vaan otsalamppu se olisi pitänyt olla klo viisi täysi pimeys oli laskeutunut ja siellä sitten komapsteltiin puiden juuriin, Olipas tässä talviaikaan siirtymisä sitten roppakaupalla. (Jos tässä tekstissä on tavallista enemmän virheitä  se johtuu minun uusista zumbalevyistäni, joita kuuntelen samalla, ne on tosi rytmikkäitä ja vievät jopa sormet mennessään.) Tänään olen keskustellut myös kahden koiran omistajan kanssa kennelyskätartunnasta ja kurkkutulehduksesta, ja se sai minut myös soittamaan omalle eläinlääkärilleni, joka kertoi kyseistä tautia (virus) olevan todella paljon liikkeellä ja tauti tarttuu myös kennelyskärokotettuihin koiriin ja on todella tarttuvaa laatua. Tämän perusteella jouduin nyt tekemään päätöksen, että en toistaiseksi ota koiravieraita vastaan sillä meidän laumassa tuollainen tartunta on jonkin luokan katastrofi-tilanne, sillä joutuu varaamaan yhden lääkäriasen konaiseksi päiväksi ennen kuin tämä lauma on tutkittu ja lääkkeensä saanut. Olen myös lähettänyt kaikille "Beluna-pentujen" omistajille asiasta kirjeen ja kertonut mm. mitkä ovat kyseisen sairauden oireet. Tässä kohden sitä alkaa toivoa talvea ja ainakin niitä pakkasia.



Milana



Ei ne lenkit yhtä valokuvausta ole vaan välillä otetaan ilo irti.



Ihan pakko vielä fiilistellä näillä kuvilla on minusta ainakin niin söpö tuo Milkku kivellä.


Huomenna olenkin sitten työmatkalla josta palaan vasta keskiviikkona joten jos päivitystä ei näy huomenissa niin sitten tuplajutut keskiviikkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti