On se sitten kummallista, että joku on vienyt minun päivästäni useita tunteja niin ettei mun aika oikein tahdo riittää mihinkään. Tänäänkin oli kello jo kuusi kun vihdoin pääsin töistä kotiin ja silloin on sitten jo pimeää, mutta olipa ihana kun valkoinen peite oli laskeutunut pimeyen päälle vaikka oli melko pimeää niin valkoinen lumi antoi valoisuutta metsään ja siellä oli aivan ihana kävellä ja ihailla kaunista valkoista luontoa. Mietin siellä koirien kanssa kävellessä, että pimeyttäkin on monen laista, kun asuin kaupungissa niin siellä pimeys oli kovaa ja joskus jopa pelottavan tuntuista huolimatta, että kaupungissa on paljon enemmän valoja. Mestsässä tänään ollut pimeys oli rauhoittavaa ja pehmää ja turvallisen tuntuista. On se elämän onni että on koiria ja luontoa lähellä, kait tässä muuten pää räjähtäisi. Koirat ovat temmeltäneet lumessa ja olleet todella riehakkaalla tuulella. On kieritty ja juostu kilpaa ja syöty lunta. Valokuvia ei ole koska oli niin pimeää kun tulin kotiin pihalta otin parikuvaa ja nekin ovat huonoja mutta pakko laittaa ensimmäiset lumikuvat.
Diwa seisoi kampun alla joten siitä nappasin tämän talven hohtoisen kuvan.
Lumikuono
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti