sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Belunan Fazer Bumba "Jyry" kylässä


Jo aamusta asti aloitettiin odottamaan että Jyry poika perheineen pääsisi turvallisesti tuolta Seinäjoelta meitä tapaamaan ja puolen päivän aikoihin sieltä sitten saapuikin komea  leopoika. Olipa poika kasvanut kauniisti ja niin ihanan energinen pakkaus aivan kuten pentutestissä jo voitiin havaita.



Hei täällä tuoksuu ihan tutulta.



Hei tähän tyttöön minä rakastun ensi siolmäyksellä.



JIPII velipoika on tullut kylään.


Bianca oli aivan innoissaan velipojan kylään tulosta ja leikit sujuivat kauniisti ja lapsosilla oli mukavaa, tosin BB ihastui Jesseen ja Jessen rapsutukset olivat ihan ykköluokkaa.



Sisko tulee aika vauhdilla, täytty vähän olla sivummalla ettei jää jalkoihin.



Vauhtia piisasi



Minä haluan punnitukseen ja pääsihän Jyry sinne ja todettiin painot olevan ihan kohdallaan ja korkeuttakin löytyi 79 cm.



Leikkiä



Lisää lisää leikitään



Osaatkos tällaista hyppyä?



Jessen rapsutukset



Mä tulen mukaan teidän leikkeihin



Jyry



Kaunis musta maski



Huiskuhännät.



Virkistäytymistauko



APUA nyt mä vasta sem hokasin mun veli on poika.



Missä mun äiti mahtaa olla?



No leikitään taas siskoseni



Koiranleikkiä



Antaa mennä vaan.



Kahdeksasta tassusta yksi tassu maassa se on jo temppu tämä.



Äiti Lotta saapui paikalle tapaamaan poikaansa.



On se mun mammani



Mammakin innostui hieman leikkimään lastensa kanssa. Lotta ei juurikaan leiki esim. BB:n kanssa mutta jos joku muista koirista komentaa BB:tä joka on tällä hetkellä aika rasittava niin Lotta on heti paikalla ja kertoo että minun lastani ei kyllä komenneta.



Aamulla luulin ukkosen jyrisevän kun yht ´äkkiä alkoisellainen jyrinä, onneksi koirat eivät olleet pihalla, sillä lumi lähti liikkeelle ja saimme valtaisat kasat lunta alas katolta ja koirilla olikin sen jälkeen hauskaa olla kukkulan kunigkaita, ja lopuksi Lotta päätti että kiipeää katolle katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu.



Jyry ja BB harkitsivat myös katolle siirtymistä.



Onneksi äiti Lotta oli erimieltä.



Äiti ja poika



Seuraa johtajaa leikki



Vaikea välillä hallita kun noita tassuja on niin monta meinaavat ihan mennä solmuun.



Poika pohjanmaalta.



Jyry ja Luna



Kilpajuoksu



Luna sai lapsukaiset riehaantumaan.



Luna ja Jyry



Pilvi tuli tutkittua todella tarkkaan.



Belunan Fazer Bianca (Carlotta Leo von der Seewiese ja Yestas Enzo)



Otatko tämmöisen lelun?



Belunan Fazer Bumba "Jyry" (Carlotta Leo von der Seewiese ja Yestas Enzo)


Parhaimmat kiitokset Suvi ja Jesse, että toitte Jyryn meillä käymään, oli niin hauska nähdä teitä kaikkia. Jyryltä myös terveiset iskä Enzolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti