perjantai 18. maaliskuuta 2011

EI EI EI


Kyllä tämä odottavan aika on pitkä kun ei vain juoksua kuulu kun tekisi niin mieli jo aloittaa  vauvojen odotus. Ei kait tässä kohta muukaan auta kun alkaa itse näyttää mallia vaikka taitavat minun jalostuskäyttöajat olla jo ohi. Kovasti lenkeillä merkkaillaan ja pihalla pompitaan toisensa selässä, mutta muuta edistystä ei asiassa ole vieläkään tapahtunut. Mutta ei menetetä uskoa, se on ihan varma, että kyllä se juoksu sieltä tulee kunhan vielä hetki maltetaan. On se tietystikkin kiva jos pennut syntyvät kauniina kesäpäivänä iloksemme. Viikonloppuna onkin tapahtumia, kun Milana ja koko Kingly pentu siis meidän ykköset täyttävät kolme vuotta. Sitten Dico poika on luvannut tulla meitä tervehtimään Hyvinkäältä ja sunnuntaina saamme vieraita jotka ovat kiinnostuneita leonberginkoirista (rotuun tutustujia), joten hauska viikonloppu tulossa. Olimme tänään taas metsässä ja otin Pilvenkin mukaan koska Pilven teki niin kovasti mieli, vaikka olin ihan varma että Pilvi ei tuossa lumimäärässä pääse pikkuisilla jaloillaan yhtään mihinkään, mutta toisin kävi Pilvi on niin kevyt, että pystyi kävelemään lumen pinnalla kuin keijukainen, mutta pilvenhattarathan ovat kevyitä kuin unelmat.



Luna aurinkoinen



Luna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti