keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Hellettä pentulaatikossa


Lämpöä on tänäänkin ollut riittävästi, pennut ulkoilivat kunnes aurinko alkoi paistaa pentuterasille silloin piti paeta sisätiloihin sillä hetkessä aurinko oli niin kuuma ettei siinä voinut olla olemassakaan. Pennut nauttivat selvästi ulkoiluhetkistä, mutta peiton päällä ei pysytä hetkeäkään vaan tutkitaan missä kummassa oikein ollaan. Pentuhuoneen seinälle ilmestyi tänään kaksi uutta hienoa taulua, sillä Oliverin ja Oscarin pikkuemäntä Jessica oli tehnyt tutkimuksen leonberginkoirasta koulussa ja se oli sentään hieno, siinä kerrottiin koiran ruokinnasta ja hoidosta ja varsinkin siitä miten koira leikkii, oli se hieno työ. Kiitos Jessica että sain sen koristamaan pentuhuoneen seinää, siitä voivat kaikki pentuja katsomassa käyvät lukea tärkeää tietoa leoista. Tähtisilmiä on lisääntynyt ja laatikossa on yhtä tuiketta jo. Tänään saatiin ikuistettua myös ensiaskeleet, nyt jo matka alkaa taittua juosten eikä ryömien.



Tästä se taas päivä alkaa ja toisaalta tähän se päivä aina päättyy.



Huomenta



Onko pakko herätä



Me ei ainakaan herätä vielä



Taas ihan pihalla



Miksi te kaikki olette siinä mun tielläni



Hajaantukaa



No nyt voi aloittaa vaikka juoksukilpailut



Valmiina paikoillanne hep



Juokse sinä sisko minä tulen sun reppuselkään



Minä voitin teidät kummatkin



Huh huh hellettä



Onko tämä aurinko mikä tuoksuu



Päikkärit uuden unilelun vieressä



Putosin just peiton reunalta alas



Täällä vartioin minä



Ei emmä tänne yksin jää



Joukossa myös yksi piisami vai hylje vai olisko sittenken ?? Pennuilla näkyy jo kaunista punaruskeaa turkin joukosa, Milanahan on hyvin "punainen" leo.



En ole hylje enkä piisami, minä näytän teille kun minusta kasvaa tosi tosi iso leonberginkoira.



Musta kasvaa ainakin tosi iso leonbergityttö, sellainen XXL-missi



Kiva kun on tällainen kuonon pidike, helppo nukkua.



Iltaunihässäkkä.


Huomenna sitten onkin taasen merkkipäivä kaikki vattuvarpaat täyttävät kaksi viikkoa. Joku oli ihmetellyt, että miksi meidän pentuetta ei ole ilmoitettu yhdistyksen pentuvälitykseen, syy on se, että pentuvälitykseen ilmoitetaan vain pennut joilla ei vielä ole kotia, mutta koska meidän kaikilla pennuilla oli koti jo valmiina niin ei ollut mitään syytä ilmoittaa pentuetta välitettäväksi, olisi vain sitten tullut turhia soittoja ja pettymyksiä soittajille. Minulla on ollut onni saada penueelle hienot kodit jo etukäteen ja minulla on myös ollut ilo tutustua perheisiin ennen pentujen syntymää joten alku yhteistyölle on rakennettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti