lauantai 13. elokuuta 2011

Pilven näyttely Metsämäen raviradalla


Pilvi ei pudonnut pöydältä ja Pilvi näytti hampaatkin ja jompikumpi meistä esitettiin kiiltävän hohtavassa turkissa luulen, että Pilvi ja jompikumpi meistä liikkui hyvin. Kyllä sitä on ihan hukassa kun ei ole tottunut esittämään tuollaista pientä eläväistä olentoa joka liikkuu joka suuntaan ja yhtä aikaa. Tuttuja kin tavattiin ja oli muutenkin hyvin hauska päivä ja taas sitä opittiin uusia asioita ai niin jommalla kumma oli myös kauniit silmät. Olin tällä kertaa oikein päättänyt panostaa tuohon esiintymisasuunkin kuten kuvista voitte huomata, sillä olen huomannut että sheltit pitää esittää jakkupuvussa, mutta eihän sellaista minulta mistään löytynyt. Miki ja Lottakin olivat näyttelyssä ja siitäkin muutamia kuvia.



Ensin piti treenata, kuka sitä kehään menisi harjoittelematta.



Sisoo ehkä



Sieltä tuli poikaystävä Miki



Pilvi ja minä odotuksen huumassa (tiedoksi, mulla on kyllä alushousut jalassa, kuvakulmaa olisi ehkä voinut hieman harkita kiitos vaan Satu)



Meillä oli mukavaa yhdessä.



Lotta ja Miki aloittivat seityksensä



Lotta osaa tosi hyvin esittää Mikin



Saaliina oli sininen nauha.



Pilvi ja minä aloitettiin esiintyminen



Pöydälle, jos pysyy siinä saa suukon,



Wau miten taitava Pilvi oli



Tuomari tutki hampaat ja tarkasteli muutenkin koiran ja se sopi Pilvelle



Me liikuttiin hyvin ainakin Pilvi



Ja lisää liikuntaohjeita tuomarilta



Tuomari arvostelee Pilven liikkummista(?)


Mekin saimme oman sinisen nauhan joten ei tarvinnut Mikiltä lainata. Ihan kiva päivä ja tällä kertaa oltiinkin Pilven kanssa kahden sillä KePo jäi koti puuhiin. Huomenna sitten lähtee BB näyttelyyn ja sama paikka.



Sain näin hienon tervehdyksen Lyyliltä ja Mandilta mutta en osannut purkaa näitä kuvia yksityiskuviksi joten tässä hieno ryhmäkuvaesitys.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti