perjantai 2. syyskuuta 2011

Vettä niskaan


Tänään oltiin lähdössä lenkille Milanan ja Pilven kanssa ja juuri kun astuin ovesta ulos alkoi todellinen rankkasade ja kamera piti jättää kotiin, mutta metsässä olisikin sitten jo voinut kuvata kun kuuro oli ohi. Tänään olikin jännä päivä sillä meitä vastaan tuli metsässä polkupyöräilijä, ilmeisesti puolukanpoimija ja sitten metsäautotietä pitkin huristeli auto, se aiheutti suurta ihmetystä. Metsästä löysimme jo suppilovahveroita ja saatiin sieniruokaa, olipas se hyvää. Tosin nuo minun apulaiseni eivät oikein edistä muuta kuin sienimuhennoksen syntymistä, kun aina kun kumarun ottamaan sieniä,  saapuu ratsuväki paikalle ja sienistä tulee muhennosta, poimi siinä sitten sienimuhennosta koriisi.



Pilvi ja Milana



Milana


Diwa kyllästyi tarhansa oveen, Diwa purki tarhansa oven alkutekijöihinsä ja poistui itse omasta tarhastaan, liekö tullut aika pitkäksi vai mikä sai aikaan tämän ilmiön. Ovesta ei sitten jäänyt jäljelle kuin kasa lautoja, verkkokin oli syöty rikki



Nyt on Diwalla uusi hieno ovi tarhassa.



Diwa murunen.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti