torstai 20. lokakuuta 2011

BB opiskelee


Tänään oltiin opiskelemassa taas BB:n kanssa kontaktin ottamista. Kivojakin tehtäviä oli, sellaisia kun piti purkin alta etsiä nameja ja mennä perunalaatikkoon istumaan, arvata saattaa että BB ei mahtunut perunalatikkoon kuin kahdessa osassa ensin etupää ja sitten takapää. Koulutus alkaa aina nuuskutteluringillä ja BB on siinä aina ihan erilainen kuin muut, muut koirat nuuskivat lattiaa ja jalkalistoja, no mitä nuuskii BB tietystikkin toisten kasseja ja muiden tavaroita ja ihmisiä. Kukaan ei usko minua kun sanon että BB on aivan mahdoton riiviö kotona kun käyttäytyy koulutuksessa aina siten kuin marhaiten koulutettu koira vain osaa. BB ei myöskään pelkää mitään uusia asioita, BB on rohkea tapaus. Kokeillaan vielä josko päästään siirtymään kolmostasolle.



Ei mahdu mitä nyt tehdään.



Juutuitko tosiaankin siihen mä autan odota.



Tässä katselen mistä sen joulukuusen sitten löytää kun kohta on joulu.



Löpöstiinan häntä on jo hyvin parantunut ja lääkekuuri loppui tänään, mutta iho on sen verrran ohut, ettei uskalla vielä ottaa kauluria ettei nuole ihoa rikki. On muuten kolmas kauluri menossa kun aina Löpö oppi kiertämään häntänsä kaulurin sisälle ja taas suurennettiin kauluria seuraavaksi olisi sitten jo tullut pään läpi.



Laitoin Löpölle pedin jonka valloitti Naukkis joka on nukkunut pedissä kolme vuorokautta, käy vain välillä syömässä ja jatkaa unia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti