maanantai 2. tammikuuta 2012

Belunalaisia


Ensimmäisen tähän laitetaan kahden niin reippaan Belunalaisen kuvat jotka ssapuivat minulle uuden vuoden tervehdyksen myötä.



Apua aurinko paistaa mun silmiin tuumii Oscar



Kyllä mä jaksan pitää mun  päätä ylhäällä itsekkin.



Missä mun pään kannattaja on kysyy Oliver



Belunan Oliver ja Oscar Vantaalta ja kerrankin kasvattaja sai kuvia ihan etukäteen sillä kuvat oli  otettu 29.2.2012 joten nyt kasvattaja on ihan sanaton ja kirjoittaa vain kiitoksen.



Vantaan lumiukot yllättivät tässä Oscar



Ja tässä tulee Oliver, eilen paistoi päivä ja tänään tuli talvi.


Seuraava Belunalainen onkin sitten Pontus Ponteva poika.



Pontukellakin on jo lunta missä temmeltää yhdessä Vesan kanssa.


Sitten on vuorossa Mooses ja Nelson



Talvi on koittanut Tampereenkin suunnalle.


42 vrk


Mikä sitten on kaikkein ihmeellisintä niin se että myös meille satoi tänään lunta oikein kunnolla, vaikka se ehkä sulaa huomenna pois, mutta tänään sitä on. Lotta mamma ei ollut ihan varma lähteekö lenkille ollenkaan kun lunta oli satanut ja Pilvi sai houkutella ihan tosissaan ennen kuin madam  liikutti pallovatsaansa mihnkään suuntaan. Lotta muistuttaa minusta ihan suurta vyötiäistä joka mennä lyllertää eteen päin.



Lotta ja pallovatsa



Luna, Lotta ja kätilö



Kyllä minä mahdun tähän kuvaan ihan hyvin , ota vaan Lotasta ja Lunasta kuva.



Pilvi: " Minä olin tuossa kulmassa, mihin mut nyt hävitettiin?"



Tässä minun muruseni on



Lotta ja Luna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti