keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ei osaa liikkua


Siis päätin tänään lähteä oikealle rehelliselle remmilenkille ja niinpä suunnistimme kylille Lunan kanssa, mutta olipas se tylsää kulkea kauniisti tien reunaa ja katsella ohi ajavia autoja, ei meistä taida olla tielenkkeilijöiksi. No totuuden nimessä on pakko sanoa, että me loppu puolella oikaistiin metsään ja olipas hyvä tuoksu ja kaikki niin kaunista ja kevään tuoksuista. Me ollaan suosiolla mettäläisiä. Tänään piti myös päättää kuka koirista lähtee mukaan opiskelemaan koulutusohjaajakoulutukseen ja pitkään mietittyäni päädyin siihen että tällä kertaa se on Luna joka lähtee mukaan. Päivät ovat 10-17 sekä la, että su joten luulen ja toivon että Luna on oikea valinta. Uskon että Luna jaksaa koko päivän olla innolla mukana. En uskaltanut ottaa BB:tä sillä BB:hän laittoi viime kurssin viimeisen koulutuksen ihan ranttaliksi, tosin taiso olla vaikutuksensa , että juoksu oli tulossa mutta kuitenkin luulen että Luna omaa enemmän kärsivällisyyttä.



Meidän agropaatti Milana



Ryhdissä löytyy



Lotta ja Pilvi metsässä.

Kiitos taas kilapiluvastauksista, mutta lisää sopii oikein mielellään kun kilpailu  päättyy julkaistaan kaikki upeat lausahdukset "viisaudet".



Kiitos tästä kauniista perhosesta minkä sain itseäni ilahduttamaan kun eilen sain niin surullisia uutisia. Tämä henkilö joka perhosen lähetti on elänyt minun kanssani blogin kautta iloni ja suruni jo vuosia ja tuntuu todella hyvältä ystävältä. Kiitos ystäväni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti