maanantai 11. kesäkuuta 2012

Mutakylpy


Bella mummo päätti tänään että mutakylpy se pitää hipiän kauniina joten Bella oli kaivanut itsensä rapaojaan jossa oli vain paksua mutaa, Bella oli pyörinyt mudassa ja oli oikein ylpeä saavutuksestaan eikä se ulkonäkö vaan se haju sellainen sininen mutavelli melkein piti sanoa yök. Milana oli vain seisonut vieressä, äitinsä tytär kun on  eikä onneksi kierinyt kuten Bella. Muut koirat katsoivat ihmetyksen tassu hämmästyksen suussa, että mitä ihmettä nuo kaksi oikein tekevät. Bella on nyt sitten kylpenyt ja koko meidän kylppäri haisee sille mudalle. Milana on vielä ulkona joten varvas pesu odottaa, Bella ei vain voinut odottaa.



Muutenkin meillä menee oikein hyvin, jostain syystä joku kissoista oli tehnyt tarpeensa meidän sänkyyn saaden sitten aikaiseksi sen että täkit, petarit sängynpeitot jne saatiin laittaa pesukoneeseen ja desinfiointiin eilen illalla ennen kuin päästiin nukkumaan. No tästäkin selvittiin mutta yllätykset eivät loppuneet tänän vaan joku koirista ilmeisestikkin joku kolmesta jolla on juoksu menossa oli päättänyt laskea lattialle n. 100 litraa pissaa niin että minun mattoni oli kuin saari siinä uiskentelemassa aamulla. Oma vika tietystikkin kun olin uskaltanut nukahtaa, meillä on juoksut olleet pahimmoillaan noin viikon ja ulos on menty noin 10 kertaa yössä joten alkaa meikäläisenkin käpälään käydä väsymys ja pakosta voi torkahtaa välillä eikä heti kuule kun joku kutsuu palvelijansa päästämään ulos. Luna ei edes voinut tulla alas omasta sängystään kun lattialle oli pissattu, ei olisi kannattanut minunkaan tulla sillä ihan uudet villasukkani imivät kuin Paavo pesusieni itsensä täyteen koiran pissaa. Kun tulin töistä, Pilvi se sitten oli  repinyt roskapussin leviäksi lattialle, oma vika siis tämäkin kuka se oli jättänyt portin huonosti kiinni aamulla kun oli lähtenyt töihin, siis pienen koiran velvollisuus on tyhjentää roska-asita jos siihen tarjotaan mahdollisuus, varmaan on ollut herkkupalleroita täynnä, no kaikki ainakin on syöty. Minun iki-ihana laumani järjestää mammalle ylläreitä päivääkään en vaihtaisi pois.



Leonberginkoira on kasvissyöjä, osaa valita vain kukkien alut rikkaruohot saa olla rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti