torstai 20. syyskuuta 2012

Koirajuttuja


Tänään olen saanut taas hoidella erilaisia koirajuttuja. Tällaisina päivinä on aivan ihana olla kasvattaja kun ensinnäkin tuntee itsensä tarpeelliseksi ja toiseksi ainakin luulee, että osaa neuvoa. Tänään pääaiheena on ollut ruokinta.





Nappasinpa tuolta Senjalta kuvan Romeosta.





Ja sitten toinen veljes Ozzy poika . Komeita poikia.

Välillä tuntuu, että kun uros pennuilla nuo hormoonit alkavat jyllätä oikein täydellä teholla niin meinaa ruoka ihan unohtua. Onneksi uskon tuohon totuuteen, että yksikään koira ei ole nälkään kuollut jos on ollut ruokaa tarjolla. Mutta tiedän myös että ainakin ensimmäisen koiran kohdalla huoli on suuri kun ruoka jää kuppiin, olen niin monta unetonta yötä viettänyt Lunan kanssa.



Tässä on taas koira jonka mielestä kaikki ruoka kuuluu syödä oli se omaa tai kaverin ja jokainen muru kuuluu siivota lattialta ja viimeiset murut kaivaa kaverin hampaankloista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti