keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Sieniä sieniä


Tänään lähdin sateessa kävelemään Lunan kanssa ja ajattelin että mennään metsään koska sade ei tunnu metsässä nii pahalta kuin aukealla ja ihme metsässä oli ihan siedettävät olosuhteet. Luna juoksenteli ympäriinsä ja siinä ne olivat kaksi kaunista kanttarelliä ihan polun vieressä, no otaaako vai jättääkö, tekeekö kahdella sienellä mitään, mutta ne pyysivät mukaan joten koska pussia ei ollut laitoin ne tuulipuvun taskuun. Hetkenpäästä karvaroukuja hei ne on niin hyviä paistettuna ja tuolla kangasieni ja haaparousku. Onneksi minulla oli lierihattu päässä joten päätin kerätä sienet hattuun senkin uhalla että hattu hieman kärsisi. Hattu oli hetkessä kukkuroillaan, voi ei ihania suppilovahveroita mihin minä ne nyt laitan? Huppu  - siis suppilot kerättiin huppuun, Luna seurasi minun touhujani ihmetellen. Nyt oli hattu täynnä, taskut täynnä ja huppu täynnä ja kun vielä yritin tavoittaa ihanaa ryhmää suppilovahveroita niin hupsista, hupusta puolet sienistä  keikahti minun puseron alle. Ei voi sanoa että olisi ollut tyttömäinen oli vaan suorastaan sienimäinen.



Kotona einari haareminsa kanssa tuli haistelemaan ilmaa kun sade oli päättynyt.



Matojakohan tässä etsitään kuonot yhdessä?



No ei kun mamma oli salaa laittanut herkkuja nurmikolle.



Bianca , Luna ja Bella



BB ja Luna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti