perjantai 19. lokakuuta 2012

Jälleen viikko ns. pulkassa


Koirille taas tehty kolmen viikon vihannekset pakkaseen. Tällä kertaa tarjolla on omenaa, lanttua, parsakaalia, jäävuorisalaattia, kurkkua ja kesäkurpitsaa. Meidän koirat on ihan villinä omenoihin, niimpä annoin kaikki meidän kahdessa puussa kasvat omenat koirille. Huomenna aamusta on sitten lähtö Turkuun koiranäyttelyyn, näyttelykokemusta lähtee hakemaan Eemeli joka on ensikertalainen ja sitten Hertta Eemelin sisko ja vielä kolmaskin Belunalainen on  mukana eli Paloma. Hauska päivä varmasti tulossa. Tänään sain kustannusarvion kameran korjauksesta eikä se ollut ihan piei, mutta ei sillä hinnalla vielä uuttakaan saisi joten annoin korjausluvan ja lupasivat jopa ensiviikolla sen korjata se olisi hieno juttu. Diwa on saanut  haleja ja terveisiä, apinatyttö kiittää.





Sain kaksi aivan ihanaa kuvaa kiitos Marja-Liisa. Tämän kuvan tarina kertoo keväästä.



Tämä kuva taas kertoo syksyn saapuneen. Upeat kuvat.



Vain kaksi ehti muihin puuhiin



Ei mulla kiire ole mä vaan jarrutan kurvissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti