sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lumiset metsät

Lumiset metsät ovat houkutelleet meitä tänään kulkemaan pitkin ja poikin, melkein piti jo itsekkin hieman huilata kun oli muutaman tunnin rämpinyt pitkin metsiä eri koirien kanssa. Ensimmäisessä erässä meillä lähti likkeelle kova kolmikko.










 Nuo kuvat varmasti kertovat enemmän kuin tuhat sanaa kuinka hauskaa meillä oli metsässä. Kuviakin on nyt roimasti otettu ja niitä nähdään lisää viikon varrella. Mutta tämä alla oleva kuva kertoo koko retken luonteen sillä tällaista on kun laittaa kolme koiraa hihnaan metsälenkin jälkeen ja luulee että nyt on puhti pois.

 Hetken kaikki näytti rauhalliselta ja sitten ne lähtivät ja hihnat solmuun ja wau menoksi. Eemeli herrakin on viettänyt synttäreitään ja saimme aivan ihania kuvia ihailtavaksemme. Joten tässä yksivuotias nuori herra Eemeli:


 Kylläpä oli hieno herkkupöytä Eemelille katettu ja niin maukas kakkukin ja yksi "kynttilä" niin kuin synttärikakussa olla pitääkin. Eemeli pisteli herkut hyvällä ruokahalulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti