lauantai 23. helmikuuta 2013

Elämää tönitään uomiinsa

Tänään olen taas yrittänyt oikein  olan takaa päästä kiinni arkirutiineihin. Olinkin aika ylpeä itsestäni kun sain raahattua itseni autoon ja lähdin apteekkiin, no perillä tosin apteekki oli mennyt kiinni, että se siitä retkestä. KePo on tänään ollut muuttomiehenä tyttärensä perheessä. Lenkille sentään on päästy ja siivousta suunniteltu tosin siihen se jäi. Minä en pidä  itsestäni näin saamattomana. Tosin viime yönä ajatuksiini hiipi Betun uuden kodinkin löytäminen joten oli jo kaksi ajatusta päässä, mutta kun aamu  koitti niin tuo Betun asia ratkesi onnellisesti ja Betu sai uuden perheen itselleen, Betu muuttaa uuteen kotiinsa lähiaikoina ja varmasti Betun kuulumisia seurataan blogissa jatkossakin. Tosin sain jo eilen illalla puhelun eräältä rouvalta joka oli valmis antamaan Betulle uuden kodin, mutta sovimme että jos mielestäni sopivampi paikka ilmaantuu niin hän suo sen Betulle ilomielin koska hänellä ei olut omaa pihaa Betulle tarjota. Kiitos että löytyy ihmisä jotka välittävät silloin kun apua tarvitaan ja elämä koettelee. Betun isäntä on myös hyväksynyt valitsemani kodin joten eiköhän tästä kaikki nyt järjesty Betun osalta kuntoon.
Mä uppoan tähän hankeen

Tässä ei mene mitään polkua?

BB

Muru

Mä vajoan

Luminenä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti