keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kasvattien kuvia

Tässä ihana kuva partiolaisesta nimeltään Sissi

Sissi ja Belinda
Sain tänään Sissin kuulumisia ja pää on parantunut jo hyvin, patologin lausuntokin on tullut, mutta Marjo hieman keskustelee vielä lääkärin kanssa jotta me maan matosetkin ymmärrettäisiin mitä siinä kerrotaan. Sitten Tarjan ja Karin murut -
Herra Banjo

Herra Betu

Neito Paloma

Neito Perla
 Sitten hurmuri nimeltä Romeo
Romeolla on ollut vieraita.

Leikit maituivat.
Ihana kun saan taas kuvia liitettyä, minä siirsin kuvia (13000 koiran kuvaa) ulkoiselle muistille ja sen lisäksi tein jotain muuta nimittäin  hävitin valokuvien käsittelyohjelman, sen sain eilen ladattua uudelleen, kun ensin muistin mikä sen ohjelman nimi oli. Lisäksi olen ladannut itselleni jotain mistä haluaisin päästä eroon mutta se saapuu kuin pumerangi jatkuvasti silmieni eteen , ja minun aloitussivunikin on kadonnut, no ehkä sekin vielä löytyy. Pari muutakin juttua on hukassa , ei voi oikein muuta kuin katsoa peiliin. Laitetaan tähän yksi Löpökin vielä vartioimaan noita haukkuja.
Löpö nukkuu aina tulostimen päällä kun olen koneella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti