maanantai 4. helmikuuta 2013

ONNEA Fazer pennut 3 v

Minulla on siis tällä viikolla kesäloma, joten hetiaamusta suunnistin sitten tuonne Raisioon, koska Sissi  oli mneossa eläinlääkärille ja halusin ja sain luvan mennä mukaan. Täytyy sanoa, että kyllä siinä on koiralla luonne kohdallaan, ei kauniimmin voi antaa hoitotoimenpiteitä tehdä kuin Sissi antaa. Niin saa päähän kietoa turbaanin ja kaiken muukin mitä kuuluu tehdä. Muuten Sissi oli tosi reipas ja häntä heilui.
Tällainen pieni karhunpoika minua odotti Vettorin eläinlääkäriasemalla.

Uusi paketti päässä ja kotimatka voi alkaa

Upea koira töttörö päässäkin.

Nyt me mennään kotiin

Hei hei kasvattaja mamma.
 Oli helpottavaa nähdä, että paraneminen on hyvässä vauhdissa ja Sissi oli iloinen itsensä. Kiitos Marjo ja Kari Sissin hienosta hoidosta. Meidän Bella mummo oli nuorison kanssa lenkillä, vielä nousee Bellan jalka tuolla metsässä vaikka pihapiirissä meno on jo varsin verrkaista.
Bella mummo  8 v ja 8 kk

Ei ole enää liikakiloja Bellalla

Kaunis vanha lady

Mamma nuo riehuu

Antaa nuorten riehua

Me ollaan jo aikuisia

Apua ne syö mut

Suukko mammalle

Namupalan Bella Madonna

Rakkaudella
Synttärisankarin kuvat tulevat illalla kun sankari ehtii sisälle kakkua nauttimaan. Nyt on päivänsankari saapunut paikalle ja kakkua on nautittu.
Ihanan ällöä kakkua

Joko saa syödä

Riittää jo kuvaaminen ryhdytään juhlimaan.

Nam nam

Herkkupäivä on synttäripäivä.
Minäkin olen Kepon kanssa osallistunut juhlintaan ja me ollaan nautittu Fazerin sinistä suklaata. Sitten muutama muu juhlakuva.
Belunan Fazer Banjo 3 v

Banjo juhli "siskojen" kanssa Perlan ja Paloman
Oscarin synttärikuva, varmaan Oscarkin on herkutellut Oliverin kanssa.
Barbi on viettänyt synttäreitä rallytokoillen

Barbi on niin taitava tyttö

Belunan Fazer Barbi 3 v

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti