lauantai 25. toukokuuta 2013

2 x ROP Raumalla

Tänään tapahtui ihme Rauman näyttelyssä.  Mutta kerrotaanpa kaikki alusta. Aamulla lähdimme riskillä Raumalle mukanamme Paloma ja Tarja, siinä mielessä riskillä, että meidän piti olla klo 14 Maarian kirkossa harryn lapsenlapsen ristiäisissä, mutta eihän meidän perheessä mitään tehdä käymättä ensiksi koiranäyttelyssä, joten sinne aamulla startattiin. Ilma oli kuin morsian , aurinkoa ja hiekkaa. Menomatkaa vauhditti Paloman aromit, sillä Paloma oli ilahduttanut lähtöhetkellä emäntäänsä kierimällä jonkin raadon päällä. No perille päästiin ja hajustakin hankkiuduttiin eroon. Minulla oli kehän ensimmäinen koira ja kehän viimeinen koira. Taigan kanssa onnistuimme ihan hyvin ja tänään me osattiin kaikki mitä tuomari käski meidän tehdä, eikä Taiga sylkenyt tuomarin päälle kuten Mynämäellä. Taiga oli ROP pentu kunniapalkinnolla.
Siitä se lähtee

Töppöstä toisen eteen

Juoksee juoksee

Taiga oli parhaimmillaan tänään

Kohta kierros täynnä

Seisoo nätisti

Kolmio

Taas kopeloidaan

Nätti

Suklaasilmäinen kehäsihteeri heiluttaa ROP ja KP ruusuketta.

Sitten oli meidän ihanan Lunan vuoro astua kehään, meidän ihana veteraanimme. Lunan tie on ollut kivinen ja Luna on sairastanut vakavan sairauden (syöpä). Luna on ikään kuin jatkoajalla sillä pelkäsimme että menetimme Lunan neljä vuotiaana, silloin tapahtui suuri ihme, ei ollut Lunan aika jättää meitä, mutta näyttelykehistä Luna oli kauan pois. Tänään Luna saavutti sen mitä en uskaltanut edes toivoa salaisissa unissanikaan (tai oskus ihan vähän) Ensinnäkin Lunasta tuli ROP veteraani.
Luna aloitti kehässä

Lunan kaunis askellus

Vetävällä askeleella veteraani askeltaa

Khaimas`Lightning Luna

Upea pää

Lunaa on niin ihana esittää

Taas tuomari katsoo

Tuomarinkin mielestä Lunalla on kaunispää



Sitten mitattiin häntä

Hyvin menee

Tuomarina Banbury Brenda

Uusi kierros

Ei tarvinnut kuitenkaan uida

Askeleet käyvät samaan tahtiin

Kolmio valmis

Ja vielä edes takaisin

Kohta ollaan maalissa

Ja taas seisotaan

Mitäs me tytöt

Saatiin mies seuraa

Luna oli siis VET ERI 1 SA PN2
 Sitten seurasi se ihme suurella I:llä Luna sijoittui PN2 ja edellä oli vain valionarttu ja se tarkoitti että meidän muru sai kolmannen sertinsä ja Lunasta tuli Suomen muotovalio vielä veteraanina. Tämä oli minulle unelmien täyttymys.
Kiittää nöyrästi

Suomen muotovalio Luna

ROP veteraani Luna ja VSP

Ihanat veteraanit
Khaimas`Lightning Luna FIMVA
Pia Hansen Lunan kasvattaja Tanskasta: :Our beautiful Luna became Finnish Champion at the age of 8 years. Thank you Arja for taking such good care of her
Muru

Rakas

Lunani

Taiga vom Löwengarten PEK1 ROP ja KP

Was?

Tämän kauniin poseerauksen jälkeen Taiga poistui taka vasemmalle metsään josta juoksin sitä kiinni.

Suloinen Paloma josta tuli tänään jalostuskelpoinen narttu. Onnea Tarja.

Belunan Magic Paloma

Mamman ROP koirat

Taiga ja Luna
Belunan leiri Raumalla

KePo koiravahtina, Taigan hihna on unohtunut ihan kokonaan ja KePo tiirailee jotain paljon mielenkiintoisempaa, meidän leirissä on aina niin mukavaa.




Kultaa ja

kunniaa

Kiitos kaikille seurasta ja kehänreunalla tavataan seuraavan kerran Aurassa.

2 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea saavutuksista ja menestyksestä UPEILLE KOIRILLE ja KASVATTAJALLE !! Kyllä Arja osaa!
    T:Sanni & Eija

    VastaaPoista
  2. LÄmpimät onnittelut hienosta menestyksestä!
    Erityiset onnittelut tuoreelle muotovaliolle Lunalla. <3

    t. Hanna ja Mosse

    VastaaPoista