sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kesä vai Talvi

Tänään hiemen viileäpi sää kun koulun jälkeen tulin kotiin niin päätin napata ensimmäiseksi vastaan tulevan koiran ja lähteä katsomaan mitä metsälle kuuluu. Ensimmäisenä kuulin käen kukkuvan ja ryhdyin laskemaan kuinka monta elin vuotta on vielä jäljellä (äitini aina sanoi että käki kukkuu elinvuosia), no 32 kaksi vuotta se taitaa kyllä riittää minulle. Suolla kävimme myös ja siellä kukki tupasvilla voi että suo on kaunis. Siis niin kaunista oli ja valoisaa ja kuumaa, sitten siellä oli miljoona miljoona hyttystä ja sai katsella jalkoihinsa tarkasti ettei niitä käärmeitä jäisi jalkoihin kun niitä löytyy aika paljon tuolta meidän metsästä. Mietin että mikäs vika siinä talvessa sitten oli kun sekään ei ollut mun juttu, no oli kylmää, pimeää ja lunta ja tosi kaunista, no tällä hetkellä miettien aika mukavat olosuhteet. Ei vaineskaan kesä ja talvi ovat Suomen luonnon rikkautta. Tänään koulussa oli pelkkää haukkumista ja nyt on pää ihan sekaisin on kun kuuntelen noita omia koiria. Onko kysymys innostushaukusta, huomiohaukusta, varoitushaukusta puolustus- tai vartiohaukusta, pelkohaukusta vai turhautumishaukusta vai sitten vaan keskinäisestä  kommunikointihaukusta. Ainoa asia mikä on selvä että koirilla on paljon kerrottavaa kun vain ymmärtäisi sen kaiken tietotulvan.
Kiihdyttää kurvissa

Suo rinsessa

Mitä tuo heinä tekee mun kuonolla

Minä olen mamman muru taiga

Ja mitähän se mamma nyt selittää ?

Was?
Herttakin on nauttinut uimisen riemusta.
 Sitten Mooses ja Nelson ovat päässeet oikein uimalaan uimaan ja ihan oma uimatätikin oli paikalla, uimaopettaja se ei voi olla koska kumpikin osaa uida.



 Hauskoja kuvia. Sitten vielä kaksi aivan ihanaa kuvaa.
Mies ja hänen koiransa

Keijo ja Eemeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti