lauantai 22. kesäkuuta 2013

Keskikesän juhla

Juhannusaattona vietetty kauniissa säässä, hyvässä seurassa ja vatsat täynnä ruokaa ja juomaa, unohtamatta juhannussaunaa ja makoisia löylyjäkään. Juhannusaattoa vietettiin koiramaisissa merkeissä kuten meidän elämäämme kuuluukin. Aamulla harjattiin kaikki koirat juhannuskuntoon. Torilta käytiin ostamassa kesäkukkia edellisten tilalle ja ne istutettiinv ain puolituntia ennen vieraiden tuloa, no yhden kerran taiga ne ehti jo vetää ylös mutta uusinta istutus voitiin vielä suorittaa. Illan aikana Taiga kävi kerran tempasemassa ohi mennessään taas yhden kukan niskat nurin.
Siniristilippumme nostettiin salkoon tasan klo 18 ja siellä se nyt saa hulmuta yön , vaikka vielä ei tuulen virekkään ole sitä heilutellut.
Raparperin alla sammakolla koti oli kultainen.

 Kohtaamisia suviyössä
 Välillä oltiin ihan Pilvessä.
 Kesällä pitää uida ja tänään siitä huolehti Banjo ja hyvin Banjo hoitikin homman.
 Banjo haki lammesta risut ja männynkävyt ja rannalla odotti Perla.
 Banjo on perinyt isänsä mieltymyksen uimiseen ja nauttii siitä silmin nähden.
Vesifrisbiin noutoa lammesta.
 Uusi kohtaaminen suviyössä.
 Romantiikkaa suviyössä.
 Suvi yön kohtaamisia

 Hyvää juomaa  ja sekoitin mallia KePo
 Syömään
 Alkusalaatti
Meillä on aina ollut päälyruokaa.
Kiitos Tarja ja Kari oli tosi mukavaa viettää koiramaista juhannusta yhdessä. Lisää juhannuskuvia huomenna.

1 kommentti:

  1. Iso kiitos teille aivan loistavasta ja hauskasta juhannusaatosta!! Ei yhtään kuskin osakaan haitannut ;)

    VastaaPoista